Kaupunki muisti osaajiaan

Uutiset
Raision kaupunki huomioi vuosittain luottamushenkilöt, työntekijät ja viranhaltijat, joille on kertynyt 20 tai 30 vuotta kunnallista palvelua. Lisäksi huomioidaan luottamushenkilöt, joille on kertynyt 10 tai 40 vuotta kunnallista palvelua. Henkilöt saavat oman valintansa mukaan Kuntaliiton ansiomerkin tai Raisio-aiheisen korun.
Ansiomerkki, jonka saa 20 vuoden kunnallisesta palvelusta

Ansiomerkkien lisäksi kaupungin kunnia- ja ansiomerkkijuhlassa 19.3. jaettiin myös kaksi kunniamerkkiä: osastonhoitaja Kim Asunta sai Suomen Leijonan ansioristin ja yrittäjä Ilkka Saarinen sai Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin.

Kultainen ansiomerkki, 30 vuotta kunnallista palvelua

Luottamushenkilöt

Veijo Mikola, suunnittelija, eläkkeellä



Viran- ja toimenhaltijat

Ahonen-Vuorenheimo Anne, sairaanhoitaja

Alaspää-Myntt Päivi, sairaanhoitaja

Haapsaari Jaakko, kunnallistekniikan työntekijä

Karlström Tiina, koulunkäynnin ohjaaja

Koiranen Sirpa, siivooja

Kupari Marketta, lastenhoitaja

Lehtinen Pekka, rakennusmestari

Leino Tuija, siivooja

Lintula Marjo, koulusihteeri

Manninen Pasi, erityisopettaja

Mikkola Katri, perushoitaja

Olkkonen Sari, lähihoitaja

Paasonen Sirpa, toiminnanohjaaja

Peltomäki Pirjo, laskentasihteeri

Riekki Päivi, palkkasihteeri

Saarinen Jyri, terveyskeskushammaslääkäri

Saarto Eija, perhepäivähoitaja

Sillanpää Juha-Matti, päiväkodin johtaja

Spring Sirkka, välinehuoltaja

Tikkanen Kirsi, erityisluokan opettaja

Toivanen Tiina, lastentarhanopettaja

Tuomaala Elli, perhepäivähoitaja

Turunen Pirjo, erityislastentarhanopettaja

Varrio Mervi, laitosapulainen

Hopeinen ansiomerkki, 20 vuotta kunnallista palvelua

Luottamushenkilöt

Olli Kauppila, asentaja

Tuula Muukkonen, pankkitoimihenkilö

Viran- ja toimenhaltijat

Anttila Kirsi Maria, ryhmäperhepäivähoitaja

Gröndahl Anita, laitoshuoltaja

Heino Katja, siivooja

Helin Tiina, lastentarhanopettaja

Hörkkö Outi, keittiöpäällikkö

Isokytö-Sinjoi Sari, lehtori

Jalonen Timo, kiinteistönhoitaja

Koskivaara Laura, sairaanhoitaja

Laakkonen Aija, sairaanhoitaja

Laakso Pauliina, koulunkäynnin ohjaaja

Leivo Johanna, keittiöpäällikkö

Lilja Kirsi, lähihoitaja

Matilainen Kirsi, päivähoidon avustaja

Moilanen Henri, nuorisotyöntekijä

Mäkelä Katri, apulaisosastonhoitaja

Numminen Mari, luokanopettaja

Ollikainen Ulla, luokanopettaja

Pihtilä Kirsi, lastenhoitaja

Putus Minna, lastentarhanopettaja

Pöntinen Ville, lehtori

Ruusunen Netta, lastenhoitaja

Salo Tuuli, lastenhoitaja

Sarvo Carita, lastenhoitaja

Sillanpää Maarit, perhetyöntekijä

Snellman Marja, luokanopettaja

Taatila Minna, päätoiminen tuntiopettaja

Utriainen Sari, lastentarhanopettaja

Vähätalo Riikka, suuhygienisti

10-vuotisansiomerkki luottamushenkilöille

Juhani Hietala, omaishoitaja

Heikki Laine, hammaslääkäri

Janne Laulumaa, elektroniikkatyöntekijä/pääluottamusmies

Jonni Moislahti, myyntijohtaja

Oili Niittynen, opettaja

Satu Rantanen, ruokapalvelutyöntekijä

Jari Salonen, toimitusjohtaja

Helena Viljanen, ostosihteeri

Elisa Vuorinen, hankintapäällikkö

Muokattu viimeksi
21.3.2019 15:28

Asiasanat

Kaupunki ja päätöksenteko
Työ ja yrittäminen