Syysloman tapahtumat 2024

Syyslomalla (14.–20.10.) on mahdollista tehdä kaikenlaista hauskaa. Tule kirjastolle kokeilemaan VR-laseja tai Kerttulaan syyslomaleirille. Ui tai temppuile wibit-radalla, luistele, käy arkeologisella seikkailulla Harkossa tai lähde mukaan Linnanmäelle! Ohjelmaa on joka lähtöön – nyt ei tarvitse jäädä kotiin nyhjäämään.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Tältä sivulta löytyy

Syysloman liikuntaleiri Kerttulassa

Kaksipäiväinen leiri 6–12-vuotiaille maanantaina 14.10. ja tiistaina 15.10. klo 9–15, Kerttulan liikuntahallissa ja lähiympäristössä.

Leiri sisältää kahden päivän aikana mm. parkouria, taiteilua, lentopalloa, lippupalloa ja yleisurheilua. Kaksi päivää toimintaa sisällä ja ulkona. Mukaan et tarvitse kuin iloisen ja reippaan mielen sekä mukavat liikunnalliset varusteet sekä ulko- että sisätoimintaan. Osallistumismaksu 30 €, sisältää kahden päivän ohjatut tunnit sekä lounaat ja välipalan.

Ennakkoilmoittautuminen alkaa 16.9.24 klo 9 ja päättyy 6.10. klo 23 mennessä sähköisen järjestelmän kautta.

Ilmoittautuminen syysloman leiripäiviin sähköisessä järjestelmässä

Nuokkareilla tapahtuu

  • Graffittikisa torstaina 17.10. nuortenkeskus Nopassa. Lisätietoa tulossa!

Päiväleiri 5.–7.-luokkalaisille

Tervetuloa ilmoittautumaan syysloman päiväleirille, joka järjestetään ma 14.– pe 18.10.2024 raisiolaisille 5.–7. luokkalaisille (2011–2013 syntyneille) nuorille nuortenkeskus Nopassa.

Luvassa kaikenlaista mukavaa tekemistä leiripäivien aikana kuten uintia, luontoretkiä tms. Leirillä liikutaan ympäri Raisiota, joten oma polkupyörä on välttämätön. Leiri on maksuton ja mukaan mahtuu 20 ensimmäistä. Leiripäivän aikana tarjotaan tuhti välipala. Leiripäivät alkaa päivittäin klo 9.00 ja päättyy klo 15.00

Tarkempi leirikirje lähetetään huoltajan antamaan sähköpostiin lähempänä syyslomaa.

Lisätiedot: Henri "Hoppe" Moilanen, 0405644017

Ilmoittautuminen päiväleirille sähköisessä järjestelmässä

Noppa avoinna

Nopassa luvassa pelailua, kokkausta, kisailua ja muuta mukavaa tekemistä, tule mukaan!

  • Maanantaina 14.10. iltanuokkari klo 15–22.30
  • Tiistaina 15.10. klo 15–20
  • Keskiviikkona 16.10. klo 15–20
  • Torstaina 17.10. SULJETTU
  • Perjantaina 18.10. klo 15–20

Tikke avoinna

Tikkellä luvassa syysloman spesiaaliohjelma, tule mukaan!

  • Tiistaina 14.10. klo 13–20
  • Perjantaina 18.10. klo 13–17

Varppeen päiväkodin uusitun pihan avajaiset

  • Keskiviikkona 16.10. klo 16.30–18.30, Lumparlankatu 19.
    Tervetuloa Varppeen päiväkodin uudistetun pihan avajaisiin! Ohjelmassa on monenlaista puuhaa lapsiperheille ja tutustumista pihaan hauskojen ja liikunnallisten tehtävärastien avulla. Tule viettämään mukavaa yhdessäoloa ja tapaamaan muita lapsiperheitä ulkoilun merkeissä. Tapahtumassa on tarjolla pientä purtavaa.

Retki Linnanmäen valokarnevaaliin

  • Torstaina 17.10. raisiolaisille 13–17-vuotiaille (7. lk ylöspäin) itsenäisesti retkipäivässä pärjääville nuorille.
    Tervetuloa mukaan syysloman valoisimpaan tapahtumaan Linnanmäen huvipuistoon. Retki starttaa torstaina 17.10. klo 12.30 Raisiosta (kaupungintalon parkkipaikka) ja takaisin tullaan noin klo 23 samaan paikkaan. Retkimaksu on 42 € (sisältäen matkat ja huvipuistorannekkeen).

Ilmoittautuminen retkelle sähköisen järjestelmän kautta.

Lisätiedot:
Said Hibri, said.hibri@raisio.fi 040 159 4934
Daniel Iivonen, daniel.iivonen@raisio.fi 040 797 2355

Kirjastotalossa tapahtuu

  • Maanantai 14.10. klo 11–13
    VR-laseilla pelaamista kirjastotalon ryhmätilassa.
  • Tiistaina 15.10. klo 11–13
    Taiteilua ja pakopeli Harkossa.
  • Keskiviikkona 16.10. klo 11–13
    VR-laseilla pelaamista kirjastotalon ryhmätilassa.
  • Torstaina 17.10. klo klo 11–13
    Tuhannen vuoden takaa - arkeologinen seikkailu Harkossa.
  • Perjantaina 18.10. klo 11–13
    VR-laseilla pelaamista kirjastotalon ryhmätilassa.

Uintikeskus Ulpukassa

Wibit-rata

Huippusuosittu Wibit-rata jälleen Ulpukan altaassa. Tule testaamaan kuinka ketterä olet! Kiipeile, ylitä esteitä ja laske liukumäkeä. Kaikki hauska sisältyy sisäänpääsymaksuun. Rata altaassa:

  • torstaina 17.10. klo 10–19
  • perjantaina 18.10. klo 10–19

Sunnuntain Pulikointipäivä 

Turku Energian kaukolämpö tarjoaa isoille ja pienille vesipedoille Ulpukassa ihan ilmaisen Pulikointipäivän

  • sunnuntaina 20.10.

Ulpukka on avoinna

  • ma–ti klo 6–21
  • ke klo 11–21
  • to–pe klo 6–21
  • la–su klo 11–18
  • uimalelut altaassa koko viikon (ei to–pe)

Menoa muksuille -perheliikuntatapahtumat

Sunnuntaina 20.10.

  • klo 9.30–11 Kuloisten koulu, Keskitie 38
  • klo 14–15.30 Tahvion koulu, Isovuorentie 7

Varhaiskasvatus- ja alakouluikäiset lapset perheineen voivat liikkua ja temppuilla yhdessä. Toiminta on valvottua mutta ei ohjattua. Lapset liikkuvat yhdessä huoltajan kanssa. Tapahtumat ovat maksuttomia.

Lue lisää Menoa Muksuille -tapahtumista sekä muista lasten ja perheiden toiminnoista.

Soveltavan liikunnan Menoa muksuille -tapahtuma

Sunnuntaina 20.10.

  • klo 15.30–16.30 Tahvion koulu, Isovuorentie 7

Tapahtuma on tarkoitettu tukea tarvitseville lapsille. Tapahtuma on maksuton, mutta niihin on ennakkoilmoittautuminen rajatun osallistujamäärän vuoksi.

Ilmoittaudu mukaan soveltavaan Menoa Muksuille -tapahtumaan.

Lainattavat välineet

Muista myös, että voit tarvittaessa lainata erilaisia välineitä liikkumiseen ja ulkoiluun.

Katso lainattavat välineet ja ohjeet miten saat niitä lainattua.

Yleisöluisteluvuorot

ma 14.10.-ti 15.10.

  • Halli 2
    klo 9-11 Yleisövuoro ilman mailaa 
    klo 11-13 mailavuoro alle 15v.
    klo 13-15 mailavuoro yli 15v. 

ke 16.10.

  • Halli 2
    klo 9-11 mailavuoro alle 15v.
    klo 11-13 mailavuoro yli 15v.
    klo 13-15 Yleisövuoro ilman mailaa

to 17.10-pe 18.10

  • Halli 1
    klo 9-11 mailavuoro alle 8v
    klo 11-13 mailavuoro 8-15v.
    klo 13-15 mailavuoro yli 15v.
  • Halli 2
    klo 9-14 yleisövuoro ilman mailaa

Muista myös viikonlopun vakiovuorot:

la 24.2.

  • Halli 1
    klo 20-22 mailavuoro yli 15v. 
  • Halli 2
    klo 17.15-18.45 yleisövuoro ilman mailaa
    klo 18.45-20.15 mailavuoro alle 15v. 

su 25.2.

  • Halli 2
    klo 8.15-9.45 yleisövuoro taitoluistelu 
    klo 9.45-11.15 yleisövuoro ilman mailaa 
    klo 11.15-12.15 mailavuoro alle 15v.