Kotoutumisen edistämistä Raisiossa

Kotoutumisen tavoitteena on, että maahanmuuttaja pääsee osaksi yhteiskuntaa ja saavuttaa eri elämänaloilla tarvittavia tietoja ja taitoja. Uuteen yhteiskuntaan ja kulttuuriin asettautumisen rinnalla tärkeää on myös mahdollisuus ylläpitää ja kehittää omaa äidinkieltä ja kulttuuria.

Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi ja koskettaa myös vastaanottavaa yhteiskuntaa. Naapurustoilla, varhaiskasvatuksella, kouluilla ja työpaikoilla on tärkeä rooli siinä, miten uudet kuntalaiset pääsevät osaksi yhteisöä ja kotoutuvat.

Raisiossa asuu vakituisesti yhteensä 3015 vieraskielistä (2023), mikä on 12 % väestöstä. Suurimmat kieliryhmät ovat venäjä, ukraina, albaania, bosnia ja viro.

Raisioon muutetaan monista eri syistä, kuten työn, perheen tai pakolaisuuden vuoksi. Viimeisin suuri maahanmuuttajaryhmä ovat tilapäistä suojelua saaneet Ukrainan pakolaiset. Heitä asuu Raisiossa vajaa 900 henkeä. Tilapäistä suojelua saaneet ovat voineet maaliskuusta 2023 lähtien hakea kotikuntarekisteröintiä, kun yksi vuosi tilapäistä suojelua Suomessa on tullut täyteen. Raisiossa heistä 440 henkilöä on rekisteröitynyt kuntaan ja loput ovat vastaanotto-keskuksen kirjoilla.

Raision kotouttamisohjelma 

Kotouttamisohjelma on lakisäänteinen asiakirja, joka linjaa kaupungin työtä maahanmuuttajien kotoutumisen, osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja hyvien väestösuhteiden edistämiseksi. Raision kotouttamisohjelma vuosille 2022-25 hyväksyttiin Raision kaupunginvaltuustossa 24.4.23.

Kotouttamisohjelmaan voi tutustua sivun alalaidan liitteestä.

Raision kaupungin kotoutumispalvelut

Raision kaupungin kotoutumispalveluiden tehtävänä on edistää kaupunkiin asettuvien maahanmuuttajien kotoutumista sekä koordinoida kotoutumiseen, maahanmuuttoon, monimuotoisuuteen sekä hyvien väestösuhteiden edistämiseen liittyvää työtä. Raision kotoutumispalvelut tuottaa lakisääteisiä kotoutumisen palveluita myös Naantalille, Ruskolle, Maskulle ja Mynämäelle. 

Kotoutumispalvelut on osa kaupungin yritys- ja työllisyyspalveluita. Toimipiste on osoitteessa Martinkatu 8. 

Lisätietoja: Terhikki Mäkelä, maahanmuuttokoordinaattori, p. 044 797 1684, terhikki.makela@raisio.fi

Hyödyllisiä linkkejä:

InfoFinland-sivuilta on kotoutujalle Suomi-tietoutta eri kielillä.

Kotouttamiseen liittyvää yleistietoa ja ajankohtaisasiaa voi lukea Kotouttaminen.fi sivuilta.

Kotoutumisen tukea perhenäkökulmasta

Kotoutumislaki

THL:n sivusto kotoutumisesta, monimuotoisuudesta ja osallisuudesta

Liitteet