Koulunuorisotyö

Kaksi nuorisotyöntekijää poseeraa kameralle.

Nuorisotyö osana Tiedonpuiston koulun arkea

Nuorisotyöntekijät ovat mukana Tiedonpuiston koulun arjessa ja kohtaavat nuoria koulupäivän aikana koululla sijaitsevalla nuorisotilalla. Nuorisotyö osallistuu myös välituntitoiminnan järjestämiseen sekä koulun kohtaamisen tiimiin.

Kohtaamisen tiimin tavoitteena on tukea nuorten kiinnittymistä koulunkäyntiin ja opiskeluun. Tiimin työn ytimessä on nuorten kohtaaminen ja turvallisen, läsnä olevan ja huomioivan aikuisen tarjoaminen koulupäivän aikana.

Kohtaamisen tiimiin kuuluvat kouluvalmentaja, yhteisöpedagogi, Tanssikummi, Ankkuriopettaja ja erityisopettajat. Tiedonpuistossa nuoria kohtaavat nuorisotyöntekijä Hoppe ja yhteisöohjaaja Said osana nuorisotyön tehtäviään.

Koulunuorisotyön hanke

Raisiossa koulunuorisotyötä on toteutettu yläkoulussa hankeperusteisesti lukuvuonna 2025–2026, joten toiminta on kouluyhteisölle jo tuttua. Seuraava vaihe on vahvistaa työn asemaa osana koulun pysyviä rakenteita ja kehittää toimintaa edelleen.

Hankkeen tavoitteena ei ole tehdä uudelleen jo olemassa olevaa työtä, vaan rakentaa sen päälle. Toimintaa kehitetään vastaamaan nuorten muuttuviin tarpeisiin ja huomioimaan tuleva yläkouluverkoston uudistus. Samalla vahvistetaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä, jotta nuori saa tarvitsemansa tuen mahdollisimman sujuvasti koulupolun eri vaiheissa.

Tiedonpuistossa käynnissä olevan koulunuorisotyön hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa koulunuorisotyö osaksi yläkoulun arkea sekä kehittää toimintamalli, joka tukee nuorta siirtymässä 9. luokalta toiselle asteelle ja ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.

Hankkeella vahvistetaan nuorten:

  • hyvinvointia ja arjen sujuvuutta

  • koulunkäyntiin ja opiskeluun kiinnittymistä

  • osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

  • sujuvaa siirtymää perusopetuksesta toiselle asteelle.

Käytännössä koulunuorisotyö näkyy nuorten arjessa muun muassa läsnäolona koululla, yksilö- ja pienryhmätoimintana sekä siirtymän tukena. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä oppilashuollon ja toisen asteen oppilaitosten kanssa. Hankkeessa kehitetään myös nivelvaiheen yhteistyön rakenteita ja nuorten kohtaamisen käytäntöjä.

Hankkeessa työskentelee kaksi koulunuorisotyöntekijää. Rekrytointi valmistuu lokakuun alussa 2026.

Yhteystiedot

  • Nuorisotyön koordinaattori Suvi Valtonen, p. 040 082 9954

  • Nuorisotyöntekijä Henri "Hoppe" Moilanen, p. 040 564 4017

  • Nuorisotyöntekijä Said Hibri, p. 040 159 4934

Asiasanat

Nuoret
Kulttuuri ja vapaa-aika