Tiedonpuiston ja Kuloistenniityn rakennustyömailla on ahkeroitu koko kevät

Uutiset
Raision kaksi rakennuskohdetta Tiedonpuiston koulu ja Kuloistenniityn päiväkoti etenevät. Kevään aikana työmailla on tapahtunut paljon.
Tiedonpuiston koulun välituntipiha

Kuvassa Tiedonpuiston koulun välituntipiha. Kuva Laamo.

Tiedonpuiston koulun rakennustyömaalla on kevään mittaan laatoitettu välituntipihaa ja rakennettu kuvaamataidontilojen green screeniä sekä valokuvien kehittämiseen tarkoitettua pimiötä. Myös fysiikan- ja kemianluokat ovat saaneet kalusteita ja niihin on asennettu esimeriksi tilojen turvallisuudesta huolehtivia hätäsuihkuja. Portaikot ovat saaneet matot ja käsijohteet, ja viimeiset ikkunalasitkin on asennettu paikalleen. Liikuntasaleista löytyvät nyt teleskooppikatsomot, peilit ja parketit. Tiedonpuistossa alkaa jo näyttää ihan koululta. Ensi vuonna sinne pääsee opiskelemaan. Projektinjohtourakoitsija on Rakennustoimisto Laamo Oy. 

Tutustu tiedonpuiston kouluun

Tiedonpuiston koulun fysiikan- ja kemian luokka
Tiedonpuiston koulun fysiikan- ja kemianluokka. Kuva Laamo.
Kuloistenniitty
Kuloistenniityn päiväkodin pihatyöt käynnissä. Kuva Lapti.

Kuloistenniityn päiväkodin rakennustyömaalla on asennettu väliovia ja kaapeloitu aurinkopaneeleita. Myös väliseinät ovat saaneet pintaansa kauniin hirsipaneelin, joka luo uudelle päiväkodille kotoisan tunnelman. Tällä hetkellä Kuloistenniityssä aherretaan muun muassa julkisivun maalauksen, pihatöiden ja LV-kalustuksen parissa. Myös kohteen loppusiivous on käynnistynyt. Seuraavaksi työmaalla päästään listoittamaan, ja kohteen valmistuminen lähenee. Projektin urakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy.

Tutustu Kuloistenniityn päiväkotiin

Muokattu viimeksi
16.5.2025 13:15

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Koulutus ja varhaiskasvatus
Tiedonpuiston koulu
Kuloistenniityn päiväkoti