Iiroisentien liikenneturvallisuuden parantaminen

Iiroisentie on tärkeä koululaisreitti, jonka turvallisuus on ollut pitkään huolenaiheena. Katualue on kapea, jolloin erillistä jalankulun ja pyöräilyn väylää ei pystytä rakentamaan. Nyt suunnittelussa on etsitty erilaisia tapoja turvata kevyen liikenteen kulku Iiroisentiellä ja Kapponkadulla.

Iiroisentielle on suunniteltu kavennus Peukaloisenpolun ja Tikanmaan välille. Tällä kohdalla rakennetaan uusi reunatuellinen 3 metriä leveä jalankulun ja pyöräilyn väylä ja toinen ajorata poistetaan kokonaan. Etelän suunnasta tulijoilla on kavennuksen kohdalla etuajo-oikeus. Pohjoisen suunnasta tullessa näkyvyys on parempi ja Peukaloisenpolun kohdalla on ajovuoron odottamiseen parempi tila. Tällä ajoradan kavennuksella toivotaan, että ajonopeudet Iiroisentiellä alenevat ja turha läpiajo vähenee.

Iiroisentielle on myös suunniteltu jatkettavan jalankulun ja pyöräilyn väylää koululta pohjoisen suuntaan noin 30 metriä, kaupungin omistaman alueen kohdalla. Lisäksi Kapponkadulla kaupan kohdalla on suunnitelmassa tonttiliittymän kavennus ja suojatien rakentaminen Kapponkadun yli turvaamaan kevyen liikenteen kulkua.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti pidetään kaupungintalolla ja kirjaston palvelupisteessä julkisesti nähtävänä 2. - 20.4.2026 välisen ajan katusuunnitelmaehdotuksen. Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmaa vastaan on jätettävä infralautakunnalle osoitettuna ennen nähtävilläoloajan päättymistä, os. Nallinkatu 2, 21200 Raisio tai kirjaamo@raisio.fi.
 

Liitteet