Ylijäämäruoan jakaminen Raision lukiolla ja Tiedonpuiston koululla

Uutiset
Raision kaupungin koulujen ylijäämäruokaa jaetaan Raision lukiolla sekä Tiedonpuiston koululla. Ruoan jakelusta vastaa Suomen Punaisen Ristin Raision osasto.
Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijä seisoo ruokalaatikoiden vieressä punainen liivi päällä.

Ruokaa jaetaan Raision lukiolla (Kirkkoväärtinkuja 18) ja Tiedonpuiston koululla (Juhaninkuja 4). Ruokaa jaetaan koulujen aukiolopäivinä noin klo 13 eteenpäin. Ruokaa voi hakea kuka tahansa. Hakijalla on oltava mukana omat astiat tai rasiat, joihin ruoka annostellaan.

– Ruokaa jaetaan niin kauan kuin sitä riittää. Ylijäävän ruoan määrää ei valitettavasti pystytä ennakoimaan, joten jaettavan ruoan määrä vaihtelee päivittäin, Raision kaupungin ruokapalvelupäällikkö Mervi Heinonen kertoo.

Ruoka jaetaan koulun sisätiloissa. Terveysturvallisista syistä sisälle päästetään yksi hakija kerrallaan. Raision lukiolla ruokajakeluun jonotetaan Kirkkoväärtinkujan puoleisella ovella. Tiedonpuiston koululla jonotetaan pääovelta vasemmalla ruokasalin sivuovella.

Ruokaa hakiessa on hyvä huomioida pysäköintialueiden vähäisyys koulujen läheisyydessä. Lukiolla pysäköintialue sijaitsee hiekkakentällä Kirkkoväärtinkujan päässä. Tiedonpuiston koululla pysäköidä voi kirjaston tai vanhan kauppaopiston pysäköintialueelle. Koulujen pihoille ei ole sallittua ajaa, jotta ei aiheudu vaaratilanteita.

Ruokajakelun tarkoituksena on vähentää ruokahävikkiä, ja jaossa on kunkin päivän ruoka-annoksia. Ruokalistat ja mahdolliset allergeenit voi tarkistaa Raision kaupungin sivuilta osoitteesta raisio.fi/ruokalistat.

Kuva: SPR/Miika Norro.

Muokattu viimeksi
14.9.2026 8:22