Yhteistyönäyttely Raision kaupungintalon Galleriassa

Uutiset
Joulukuussa Raision kaupungintalon Galleriassa nähdään Raisio-Seuran sekä vehmaalaisen Sa-Int Maanpuolustusmuseon maanpuolustushistoriaa käsittelevä yhteistyönäyttely.
Sa-Int Maanpuolustusmuseon kuva

Raision kaupungintalon Galleriassa nähdään joulukuussa maanpuolustushistoriaan keskittyvä näyttely, jonka ovat toteuttaneet yhteistyössä paikallinen Raisio-Seura ry sekä Vehmaalla sijaitseva Sa-Int Maanpuolustusmuseo. Näyttely on koottu Sa-Int Maanpuolustusmuseon pitkäaikaisen keräilijän ja perustaja Antti Survosen kokoelmista. Näyttely on esillä kaupungintalon virka-aikana 2.–18.12.2025.

Näyttelyssä on esillä maanpuolustushistoriaa sadan vuoden ajalta. Nähtävillä on mm. soveltuvin osin aiheeseen liittyviä varusteita, pukuja, varusteita sekä maanpuolustusaiheisia kirjoja ja lehtiä. Lisäksi vitriinissä on nähtävänä raisiolaisen Jääkärirykmentti 27:een kuuluneen kunnia- ja ansiomerkit. 

Puolustusvoimissa työuransa tehnyt luutnantti evp Survonen aloitti sotahistoriaan liittyvän keräilyn jo teini-iässä. Yli kolme vuosikymmentä kestäneen intohimoisen harrastuspohjaisen keräilyn ansiosta kokoelman esittely ja oman laajan kokoelman esitteleminen yleisölle oli kiehtova ajatus. Maanpuolustushistoriaan keskittyvän museon perustaminen tuli ajankohtaiseksi vasta hänen siirtyessään eläkkeelle. Maanpuolustusmuseo on perustettu alkujaan Turkuun vuonna 2017. Yksityinen museotoiminta laajentui nopeasti ja toiminta siirtyi Taivassaloon. Vuonna 2023 löytyivät uudet tilat Survosen omasta kotikunnasta Vehmaalta.

Sa-Int Maanpuolustusmuseon & Raisio-Seuran näyttely 2.–18.12.2025
Raision kaupungintalon Galleria, Nallinkatu 2, 21200 Raisio
Avoinna: ma–pe klo 8.15–16 
Gallerianäyttelyt ovat yleisölle maksuttomia.

Kuva: Sa-Int Maanpuolustusmuseo.

Muokattu viimeksi
21.11.2025 14:25

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulttuuri
Museot