Uusi strategia valmistuu syyskuussa

Uutiset
Raision kaupungin uutta strategiaa on valmisteltu laajana yhteistyönä ja tausta-aineistoa on kerätty monien kyselyiden avulla. Kaupunginvaltuusto jatkaa strategiatyöskentelyä kaksipäiväisessä seminaarissa 27.-28.8.2025.
Kaupunginvaltuutetut ryhmäkuvassa kaupungintalon edustalla.

Uuden valtuuston ensimmäisiä tehtäviä on laatia uusi kaupunkistrategia. Laadintatyötä on tehty viime valtuustokaudella toimivaksi todetun strategian pohjalta. Uuden strategian tavoitteena on muodostaa yhteinen tahtotila ja pohja päätösten ja valintojen tekemiseen. Strategian tavoitteet ulottuvat vuoteen 2040.

Raisiossa strategia päivitetään valtuustokausittain. Uusi valtuusto otti jo toukokuussa ”varaslähdön” tulevalle valtuustokaudelle ja aloitti strategiatyöskentelyn tulevaisuusskenaarioiden parissa. Kesäkuun seminaarissa työstettiin puolestaan arvoja. Nyt elokuussa valtuustolle esitellään strategiatyön luonnoksia ja valtuusto pääsee tekemään strategisten tavoitteiden valintaa. Seminaarimatkalla valtuusto myös kuulee Rauman ja Porin strategiavalmistelusta.  

Kuntalaiskyselyssä ylpeyden aiheiksi nousivat luonto ja ympäristö  

Strategiaa on valmisteltu yhteistyössä asukkaiden, henkilöstön, kaupunginvaltuutettujen ja sidosryhmien kanssa. Osana valmistelua on tehty erilaisia kuntalais- ja henkilöstökyselyjä. Lisäksi tietoa on kerätty eri tapahtumissa ja kokouksissa paikallisilta yhdistyksiltä ja järjestöiltä, yrityksiltä sekä kaupungin vaikuttamistoimielimiltä. Kyselyistä ja keskustelutilaisuuksista kertyvä aineisto toimii valtuuston strategiatyön tausta-aineistona. 

Kuntalaiskyselyssä Raision suurimmiksi ylpeyden aiheiksi nousivat luonto ja ympäristö, kaupungin imago ja kehitys, palvelut sekä kulttuuri ja tapahtumat. Kyselyn vastauksissa arvostettiin mm. Raision metsiä, rantoja, luontopolkuja ja ulkoilureittejä ja useissa vastauksissa mainittiin esimerkiksi puistot, Playa del Raisio sekä eri asuinalueiden luonnonläheisyys. Myös kaupungin vetovoima ja sivistys- ja kulttuuripalvelut saivat paljon kiitosta. 

Suurimmiksi huolenaiheiksi kuntalaiskyselyssä nousivat sosiaaliset ongelmat kuten nuorison pahoinvointi, syrjäytyminen ja päihteiden käyttö, ympäristöön ja rakentamiseen liittyvät kysymykset kuten luontokato ja viheralueiden väheneminen, palveluiden saatavuuteen ja laatuun liittyvät asiat sekä kaupunkilaisten turvallisuuteen liittyvät seikat. 

Kyselyn vastauksissa toivottiin kaupungin tavoittelevan mm. viheralueiden säilymistä ja kestävää rakentamista sekä panostamista lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kuntalaiset toivoivat esimerkiksi aktiivista keskustaa, torikulttuurin elvyttämistä, vetovoimaisia yritysalueita sekä asukasosallistumisen vahvistamista ja arjen kohtaamispaikkoja eri ikäryhmille.  

Henkilöstö arvostaa hyvinvointiin panostamista 

Kaupungin henkilöstön vastauksissa toistuivat monet samat teemat kuin kuntalaiskyselynkin vastauksissa. Ylpeyden aiheiksi nousivat erityisesti Alppiruusupuisto, muut puistot ja viheralueet, liikuntamahdollisuudet sekä luonto ja ulkoilualueet. Suurimpia huolenaiheita puolestaan olivat liikenne ja E18-hankkeen aiheuttama väliaikainen myllerrys, nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen sekä alueiden eriytyminen ja kotoutumisen onnistuminen. 

Henkilöstön vastauksien perusteella kaupungin pitää tavoitella erityisesti palveluiden laatua ja saavutettavuutta, vetovoimaa ja elinvoimaa sekä hyvää arkea ja elämänlaatua kaikille kaupunkilaisille. 

Henkilöstökyselyssä onnistumisina nousivat esimerkiksi kaupungin brändin ja imagon kehittyminen, henkilöstön hyvinvointiin panostaminen sekä asukkaiden osallistaminen ja avoimuus viestinnässä ja päätöksenteossa. 

Myös sidosryhmien kyselyissä toistuivat samat teemat. Kaupungin vahvuuksina nousivat esiin mm. luonto ja viheralueet, liikunta ja vapaa-aika sekä palvelut ja saavutettavuus. Suurimpina huolenaiheina mainittiin mm. E18-hanke, ikääntyneiden yksinäisyys sekä nuorten hyvinvointi. Tulevaisuuden toiveet ja tavoitteet painottuivat mm. palveluiden saavutettavuuteen, yhteisöllisyyteen ja kohtaamispaikkoihin sekä rakennuskannan ja asumisen kehittämiseen. 

Päätökset tehdään syyskuussa 

Tavoitteena on, että valtuusto hyväksyy uuden strategian 15.9. pidettävässä kokouksessa. Kokousta voi seurata suoran verkkolähetyksen kautta.  

Muokattu viimeksi
27.8.2025 8:38

Asiasanat

Kaupunki ja päätöksenteko