Talven tulo vaikuttaa Raision liikuntaolosuhteisiin

Uutiset
Pakkasten tultua päästään Raisiossa jäädyttämään ulkokenttiä ja tykittämään lunta. Latujen ja kenttien valmistumisesta käyttökuntoon tiedotetaan omilla sivuillaan. Talvikelien myötä tekonurmikenttien käyttö on päättynyt.
Luminen maisema Kerttulan liikuntakeskuksesta.

Lumetus aloitetaan maanantaina 4.12.

Raision liikuntapalveluiden lumitykit voidaan käynnistää, kun pakkasta on seitsemän astetta. Parhaiten lumen tekeminen onnistuu, kun pakkasta on kymmenen astetta tai enemmän. Sääennusteen mukaan lumetukselle sopiva pidempi pakkasjakso alkaa tulevana viikonloppuna.

Tämän hetken suunnitelman mukaisesti lumetus käynnistetään Kerttulassa maanantaina 4.12. klo 6, jolloin lunta tehdään noin kolmen päivän ajan ympärivuorokautisesti. Lumen levitys käynnistetään itsenäisyyspäivän jälkeen torstaina (7.12.). Mahdolliset muutokset sääennusteessa voivat vaikuttaa lumetussuunnitelmaan.

Huomioittehan, että lumetuksen aikana Kerttulan liikuntakeskuksen alueella liikutaan työkoneilla. Ylimääräistä liikkumista alueella toivotaan vältettävän turvallisuussyistä.

Tänä vuonna Timalipolkua tullaan kokeilumielessä auraamaan mönkijällä. Näin mahdollistetaan kävellen ulkoileville mahdollisuus luonnossa liikkumiseen.

Raision latutilanteesta tiedotetaan tarkemmin sivulla: raisio.fi/hiihtoladut

Ulkojääkenttiä on jo päästy jäädyttämään

Ihalan koulun, Raikulan (Friisilän koulu) ja Vaisaaren kenttien jäädytys on aloitettu maanantaina 27.11.

Ulkojääkenttien kunto vaihtelee paljon sääolosuhteiden mukaan. Sivulla raisio.fi/ulkojaakentat tiedotetaan talvikaudella kenttien kunnosta ja jäätilanteesta.

Jäähallin yleisöluisteluvuorot

Kaudella 2023–2024 Raision jäähalleissa on useita maksuttomia yleisöluisteluvuoroja. Viikoittaisten vuorojen lisäksi koulujen loma-aikoihin avataan useita lisävuoroja.

Lue lisää jäähallin luisteluvuoroista.

Tekonurmikenttien käyttö on päättynyt

Talvisten olosuhteiden vuoksi tekonurmikenttien (Kerttula, Ihala, Kuloinen ja Kaanaan koulu) käyttö vuoden 2023 osalta on päättynyt.

Pakkasen kovettaman, lumisen kentän käyttö vaurioittaa kentän pintamateriaalia sekä aiheuttaa merkittävän liukastumisvaaran urheilijoille. Tämän vuoksi liikkuminen tekonurmikentillä on kielletty talvikauden aikana.

Muokattu viimeksi
4.12.2023 12:40

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Liikunta ja urheilu