Raision Vesi lähestyy kirjeitse vesihuoltoon liittymättömiä kiinteistöjä

Uutiset
Vesihuoltolain mukaan kiinteistöillä on liittymisvelvollisuus vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Liittymisvelvollisuudesta voi myös hakea vapautuksen ympäristöviranomaiselta, mikäli siihen on edellytykset.
Vesihana josta tulee vettä (tekoälyllä luotu kuva)

Liittymisvelvollisuus on lakisääteinen asia

Kaikilla vesihuollon toiminta-alueella sijaitsevilla kiinteistöillä on vesihuoltolain 10 § mukaisesti velvoite liittyä vesijohtoon sekä jätevesiviemäriin. ELY-keskus (Valtioneuvoston 9.12.2021 tekemän asetusmuutoksen mukaisesti vesihuoltolaissa säädetyt ELY-keskusten tehtävät keskitetään Etelä-Savon ELY-keskukseen) valvoo vesilaitosten sekä kaupungin velvoitetta huolehtia siitä, että toiminta-alueella sijaitsevat kiinteistöt joko liitetään vesihuollon verkostoihin, tai kiinteistölle on myönnetty vesihuoltolain mukainen vapautus liittymisvelvollisuudesta. 

Mikäli vesi- tai viemärijohtojen liittymät puuttuvat, kiinteistöjen tulee liittyä vesihuollon verkostoihin 31.12.2025 mennessä, tai hakea vapautusta liittymisestä kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta vesihuoltolain 11 § mukaisesti. Ohjeet ja kaavakkeen vapautuksen hakemiseen löytyy esimerkiksi täältä: https://raisio.fi/fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparistonsuojelu-ja-luonto/ymparistonsuojelu/ymparistonsuojelun-luvat-ja-2 

Kiinteistön liittämisprosessi etenee niin, että kiinteistö valitsee ensin yksityisen LVI-suunnittelijan, joka piirtää tai päivittää kiinteistön LVI-suunnitelmat. Suunnitelmat toimitetaan Raision kaupungin rakennusvalvonnan Lupapiste.fi -järjestelmään. Suunnitelmien hyväksymisen jälkeen kiinteistö voi hankkia urakoitsijan, joka suorittaa liitostyöt kiinteistön puolella. Raision Vesi Oy rakentaa tarvittavan liittymän tontin ja katualueen väliselle rajalle saakka normaalissa liittymistapauksessa.

Kiinteistöltä saattaa puuttua myös hulevesiliittymä. Hulevesien hallinta kiinteistöllä tulee tarvittaessa saattaa määräysten edellyttämään kuntoon liittymisen yhteydessä. Hulevesien johtaminen esitetään LVI-suunnitelmassa. Huom., Hulevesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. 

Raision Vesi perii liittymismaksun uusista liittymistä kulloinkin voimassa olevan liittymismaksuhinnaston mukaisesti, kun liittymä rakennetaan. Lisätietoja liittymisestä ja liittymismaksusta saa näiltä sivuilta, ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme sähköisesti vesihuolto@raisio.fi tai puhelimitse arkisin toimistoaikoina (puh. 040 1869829). 

Vesihuollon sanastoa:

Hulevesi = sadevettä, jota johdetaan esimerkiksi rännien, pihakaivojen sekä salaojien kautta hulevesiverkostoon. 

Hulevesiverkosto = erillinen hulevesien johtamiseen tarkoitettu verkosto, jonka avulla kiinteistön hulevedet johdetaan hallitusti purkupisteisiin vesistöihin. 

Hulevesiliittymä = kiinteistön hulevesiä varten rakennettu erillinen putkiliitos (huleveden tonttiviemäri), jonka kautta johdetaan kiinteistön hulevedet pois tontilta.

Hulevesimaksu = maksu, jonka avulla ylläpidetään satoja kilometriä pitkiä hulevesiverkostoja sekä pumppaamoja ja muita toimilaitteita toimintakuntoisena niin, että hulevedet johdetaan hallitusti pois kiinteistöiltä ja yleisiltä alueilta. 

Jätevesi = kiinteistön viemärivedet eli WC-istuimen, lavuaarin ja lattiakaivojen kautta pääsevät likavedet, joista maksetaan jätevesimaksu vesimittarin lukeman mukaisesti. Hulevesiä ei saa johtaa jätevesien joukkoon, sillä ne johdettaisiin jätevesien joukossa keskuspuhdistamolle puhdistettavaksi turhaan. Hulevedet laimentavat jätevesiä ja heikentävät puhdistusprosessia. Jätevesimaksut ovat sitä kalliimpia mitä enemmän hulevesiä johdetaan jäteveden joukkoon. 

Vesihuoltolaki = vesilaitoksia ohjaava lainsäädäntö, jonka noudattamista valvovat ELY-keskukset. Vesihuoltolaki uudistui vuonna 2014, jonka jälkeen mm. kiinteistöillä on ollut velvoite poistaa hulevedet jätevesien joukosta, siitäkin huolimatta, että asia olisi aikaisemman lainsäädännön mukaisesti kiinteistön LVI-suunnitelmissa joskus hyväksytty. 

LVI-suunnitelma = LVI-asemapiirustus, jossa määritellään johtojen sijainnit, koot ja korkeusasemat. Rakennusvalvonta hyväksyy suunnitelmat, jonka jälkeen kiinteistö voi hankkia urakoitsijan toteuttamaan rakennusurakan. 

Vastuurajat Raisiossa = Kiinteistö vastaa kustannuksellaan tonttialueilla olevista johdoista, Raision Vesi Oy vastaa katu- ja yleisillä alueilla kulkevista johdoista.  Raision Vesi Oy tekee kaikki vesijohdon kytkennät ja vesimittarin asennuksen. Raision Vesi Oy perii vesihuollon neliöperusteisen liittymismaksun.

 

Muokattu viimeksi
28.10.2024 15:50

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Raision Vesi Oy