Liiku lähellä –ryhmät tutuiksi Vertaisviestijä-mallilla

Uutiset
Raisiossa ikäihmisille suunnattu liikuntatoiminta on kasvanut vauhdilla viime vuosina. Erityisesti voima- ja tasapainoharjoitteluun on panostettu, mutta samalla on pyritty lisäämään maksutonta ja helposti saavutettavaa toimintaa eri asuinalueille.
Joukko eläkeläisiä seisomassa ulkona nurmikolla.

Matalan kynnyksen maksuttomia ryhmiä, joihin voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista, ovat esimerkiksi Kaanaan ja Tikanmaan Yhdessä kotikulmilla -kerhot sekä alueelliset kävelyryhmät. Kerttulan alueella kokoontuu eläkeläismiesten Kerttulan Kööri, ja keskustassa järjestetään Killi ja Nalli -kävelyjä. Lisäksi Hulvelassa pidetään tuolijumppaa parittomilla viikoilla, ja senioreiden lentopalloryhmää ollaan parhaillaan kokoamassa. Kirjastokävelyillä yhdistyy lempeä liike ja kulttuuri.

Suurin osa ryhmistä toimii vapaaehtoisten Vertaisliikuttajien vetäminä.

Turussa vastaava maksuton toiminta kulkee nimellä Liiku lähellä. Ryhmät vähentävät alueellista eriarvoisuutta, lisäävät ikäihmisten liikkumismahdollisuuksia ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Turussa ryhmiä on jo yli 30 eri puolilla kaupunkia.

Toiminnan tunnettuutta on lisätty Vertaisviestijä-mallilla, jossa vapaaehtoiset innostavat ikäihmisiä mukaan ryhmiin esimerkiksi jakamalla esitteitä omalla asuinalueellaan tai kertomalla Liiku lähellä -toiminnasta omille ystävilleen tai omissa harrastusryhmissään. Jokainen voi osallistua omien voimavarojensa mukaan – vähän tai paljon. Vertaisviestijöille järjestetään myös yhteisiä tapaamisia mukavan tekemisen merkeissä.

Liiku lähellä, viesti vertaisena -hanketta toteuttavat yhteistyössä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ja Turun kaupungin liikuntapalvelut. Nyt mallia ollaan tuomassa myös Raisioon yhteistyössä Raision liikuntapalveluiden kanssa.

Kiinnostaisiko sinua toimia Vertaisviestijänä Raisiossa? Ota yhteyttä liikuntapalveluihin ja tule mukaan!

Liikuntasuunnittelija
saima.kokkonen@raisio.fi
040 645 2605

Muokattu viimeksi
7.11.2025 7:38