Arvonlisäveron korotus 1.9.2024 alkaen
VESIHUOLLON MAKSUT JA YLEISEN ARVONLISÄVEROKANNAN NOSTO
Hallitus on päättänyt kehysriihessä nostaa yleistä arvonlisäveroa 24 %:sta 25,5 %:iin.
Hallituksen 30.5.2024 antaman esityksen mukaan yleistä arvonlisäverokantaa ja vakuutusmaksuverokantaa esitetään korotettavaksi 1,5 prosenttiyksiköllä, jolloin verokannat nousisivat nykyisestä 24 %:sta 25,5 %:iin.
Vesilaitoksen maksut ovat arvonlisäverollisia
Vesihuollon liittymismaksut, käyttömaksut, perusmaksut ja palvelumaksut ovat arvonlisäveronalaisia.
Vesilaitoksella on yksipuolisesti oikeus muuttaa maksuja ja taksarakennettaan, jos muutoksen syynä on lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös. Arvonlisäveron määräytymisessä voimassa oleva suoriteperiaate ratkaisee sen, mitä arvonlisäveroprosenttia käytetään.
Perus- ja käyttömaksua koskevan arvonlisäverokannan määräytyminen
Vesilaskulla arvolisäverokanta määräytyy samoin perustein sekä perusmaksulle että veden käyttömaksulle.
Tarkemmin sanoen 1.9.2024 jälkeen laskutettavien laskujen osalta molempien maksukomponenttien arvonlisäverokanta määräytyy veden toimitusajankohdan mukaan, eli ennen 1.9.2024 käytettyä vettä koskevan perusmaksun ja käyttömaksun arvonlisäverokanta on 24 % ja tämän jälkeen käytettyä vettä koskevien maksujen verokanta on 25,5 %. Mikäli samalla laskulla laskutetaan vedenkulutusta sekä ennen että jälkeen veromuutoksen ajankohdan, käytetään tällöin uutta 25,5 %:n verokantaa.
Ennen 1.9.2024 laskutettavilla laskuilla käytetään ainoastaan 24 %:n verokantaa, vaikka siinä veloitettaisiin arviolaskulla 1.9.2024 tai sen jälkeen toimitettavaa vettä.
Arvonlisäverolliset liittymismaksut
Liittymismaksujen verokanta määräytyy lähtökohtaisesti sen mukaan, onko palvelu luovutettu eli liittymä avattu asiakkaan käyttöön ennen (24 %) vai vasta 1.9.2024 tai myöhemmin (25,5 %).
Arvonlisäverollisissa liittymissä, jotka valmistuvat 1.9. jälkeen, käytettävä verokanta voi kuitenkin olla 24 %, jos maksu on saatu asiakkaalta ennakkoon. Jos asiakas maksaa liittymästä ennakkoon ja ennakkomaksu kertyy myyjän tilille viimeistään 31.8.2024, liittymästä tilitetään vero 24 % verokannan mukaan. Jos maksu taas kertyy 1.9.2024 tai sen jälkeen, käytetään 25,5 % verokantaa. Ratkaiseva on nimenomaan ennakkomaksun kertymispäivä.
Arvonlisäverollisissa liittymissä, jotka rakennetaan valmiiksi ennen 1.9., käytetään 24 % verokantaa.