Altti Koivisto on nähnyt kirjaston muuttuvan

Uutiset
Altti Koivisto on kirjastovirkailija, jolle Raisio on paitsi koti ja työpaikka, myös intohimo.
Kirjastovirkailija Altti Koivisto ja Halli-koira

Tämä artikkeli on julkaistu Raisio tiedottaa 3/24 -lehdessä. Voit lukea jutun kokonaisuudessaan myös Raisio tiedottaa -verkkojulkaisusta.

Onnellinen sattuma

Altti on ollut tuttu näky Raision kirjastossa yli 40 vuoden ajan. Vuonna 1983 hänen opintonsa Turun yliopistossa olivat siinä vaiheessa, että töiden etsintä oli ajankohtaista. Työkysely tuotti tulosta, ja pian Altti aloitti kesätyöt Raision kirjastossa.

– On onnellinen sattumien summa, että päädyin kirjastoon töihin, Altti sanoo. Samoihin aikoihin musiikkikirjasto aloitti toimintansa. Nuoret viettivät aikaa osastolla LP-levyjä kuunnellen ja lainaten. – Kun en ollut tottunut sellaiseen menoon, olin työvuoron päättyessä aika uupunut.

Vähitellen Altin työ kirjastossa vakinaistui.

Kirjasto murroksessa

Altin työsuhteen alussa kirjasto oli lainasto, josta lähinnä lainattiin kirjoja. Silloinen kirjaston johtaja Kristiina Sievers halusi kehittää toimintaa, ja pian tulivat tapahtumat, taidelainaamo ja taidenäyttelyt.

– 2010-luvulla innostuimme vahtimestari Kai Viertolan kanssa moottoriurheilusta ja teimme näyttelyitä esimerkiksi moottoripyöräilijä Jarno Saarisesta ja formulakuski Leo Kinnusesta. Kinnusen näyttelyssä oli jopa F1-auto sisällä, Altti naurahtaa.

Kirjastossa on nähty myös useita moottoripyöriä ja Mini Cooper.

– Kirjasto on muuttunut työvuosieni aikana paljon, Altti pohtii.

Rakkautena kotiseututyö

1990-luvun puolivälissä Altti aloitti kotiseutukokoelman ylläpitämisen. Alkuun kokoelma oli muutama hylly, mutta vuosien varrella materiaalia kertyi runsaasti Altin itsensäkin toimesta. Altti on kirjoittanut parikymmentä Raisio-aiheista kirjaa.

– Ilman työtäni Raision kirjastossa en olisi kirjoittanut näitä kaikkia kirjoja. Kotiseututyö on ollut Altin sydäntä lähellä. Hän uskoo, että Raision muutos maalaiskylästä kaupungiksi jaksaa kiinnostaa vielä eläkepäivilläkin.

Kirjaston ovi ei sulkeudu eläkepäivilläkään

Yli 40-vuotisen työuran kirjastossa tehnyt Altti odottaa eläkepäiviä haikein mielin.

– Kyllähän se pelottaa. Aion kuunnella levyjä, lukea kirjoja, vierailla Loimun otteluissa ja antaa Halli-koiran ulkoiluttaa minua. Lisäksi tulen varmasti kirjoittamaan.

Vaikka työura Raision kirjastossa päättyy syyskuussa, Altti ei aio sulkea kirjaston ovia täysin. Ainakin levyraatitoimintaa on tarkoitus jatkaa eläkkeelläkin.

– Luulen, että kirjastoon tulee kyllä palattua.

Kiinnostuitko kirjaston levyraadeista?

Kurkkaa ajankohdat ja aiheet: raisio.fi/tapahtumat

Muokattu viimeksi
18.9.2024 12:41

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika