Tukea ja ohjausta kotoutumiseen Raisiossa, Naantalissa, Ruskolla, Maskussa ja Mynämäessä

Raisio järjestää kotoutumisen palveluita myös Naantalin, Ruskon, Maskun ja Mynämäen vieraskieliselle väestölle. Palveluun kuuluu pakolaistaustaisille kotoutuja-asiakkaille suunnattu kototuki sekä kaikille vieraskielisille tarkoitettu matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalvelu monineuvo.  

Kototuki 

Kototukipalvelu on tarkoitettu pakolaisille ja muille, jotka tarvitsevat alkuvaiheen tukea kotoutumiseen. Kototuki-asiakkaaksi voi tulla, jos ensimmäisestä oleskeluluvasta tai kotikuntarekisteröinnistä on enintään 2–3 vuotta.

Kototuessa arvioidaan asiakkaan ja hänen perheensä tuen tarve ja laaditaan tarvittaessa kotoutumissuunnitelma. Tuemme esim. perheen ja lasten asioissa sekä sosiaaliturvaan, työhön, opiskeluun sekä vapaa-aikaan liittyen.

Ohjaamme myös muihin palveluihin, harrastuksiin ja toimintamahdollisuuksiin. Teemme yhteistyötä esim. varhaiskasvatuksen, koulujen, nuorisotoimen sekä työvoimapalveluiden ja 3. sektorin kanssa.

Uudet asiakkaat voivat tulla päivystysaikana maanantaisin klo 9–10 tai torstaisin 
klo 14–15 ilmoittautumaan osoitteessa Martinkatu 8. 
(sama sisäänkäynti kuin työvoimapalveluihin, bensa-aseman kohdalta liukuovista sisään). 

Uudet asiakkaat voivat myös soittaa ja varata oman ajan. Voimme tehdä lisäksi kotikäyntejä tai tavata muissa alueemme kunnissa.

Ota yhteyttä kototukeen!

Terhikki Mäkelä, p. 044 797 1684, terhikki.makela@raisio.fi

Shiva Haghdoust, p. 040 6236143, shiva.haghdoust@raisio.fi

Olena Herasymenko, p. 040 186 2540, olena.herasymenko@raisio.fi

Sagal Ali, p. 040 643 3619, sagal.ali@raisio.fi

Monineuvo - matalan kynnyksen ohjaus ja neuvonta 

Monineuvo on avoin kaikille Raisiossa, Naantalissa, Ruskolla, Maskussa ja Mynämäessä asuville vieraskielisille kuntalaisille.

Monineuvo tarjoaa neuvontaa ja apua arjen asioihin, esim. työhön, sosiaaliturvaan, koulutukseen ja asumiseen liittyen.

Palvelua eri kielillä: 

  • maanantaisin klo 10–12 arabia ja suomi
  • maanantaisin klo 12–14 ukraina, venäjä, englanti ja suomi
  • tiistaisin klo 10–12 venäjä, englanti ja suomi
  • keskiviikkoisin klo 12–14 somali ja suomi
  • perjantaisin klo 11–13 kurdi, persia ja suomi                

Monineuvo palvelee ilman ajanvarausta palveluaikoina, muina aikoina on ajanvaraus. Palveluaikoina sisäänkäynti on sama kuin työvoimapalveluihin bensa-aseman kohdalta liukuovista, Martinkatu 8, Raisio.

Neuvojan tavoittaa myös soittamalla päivystysaikana numeroon 040 487 9936.

Lisätietoja ja ajanvaraus: Kirsi Hafeez, p. 040 352 9714, kirsi.hafeez@raisio.fi

Työvoimaviranomaisen kotoutumispalvelut

Työvoimaviranomainen vastaa työnhakijana olevien maahanmuuttaneiden työllistymisestä ja kotoutumista tukevista työvoimapalveluista. Läntisten kuntien, Raision, Naantalin, Ruskon, Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten lähipalvelupiste on Raisiossa.

Raision seudun työvoimapalvelut, Martinkatu 8 – käynti bensa-aseman puolelta liukuovistama-pe klo 9–15., p. 02 262 3880 Turun työllisyysalueen keskitetty puhelinneuvonta.

Maahanmuuttokoordinaattori
Organisaatio
Elinvoima- ja kilpailukykytoimiala
Yksikkö
Yrityspalvelut
Matkapuhelinnumero
+358 44 797 1684
Address
Kotoutumispalvelut
Maahanmuuttokoordinaattori
Organisaatio
Elinvoima- ja kilpailukykytoimiala
Yksikkö
Yrityspalvelut
Matkapuhelinnumero
+358 40 623 6143
Address
Maahanmuuttopalvelut
Kotoutumisohjaaja
Organisaatio
Elinvoima- ja kilpailukykytoimiala
Yksikkö
Yritys- ja työllisyyspalvelut
Matkapuhelinnumero
+358 40 643 3619
Sähköposti
Kotoutumisohjaaja
Organisaatio
Elinvoima- ja kilpailukykytoimiala
Yksikkö
Kototutumispalvelut
Matkapuhelinnumero
+358 40 186 2540
Koordinaattori
Organisaatio
Elinvoima- ja kilpailukykytoimiala
Yksikkö
Yrityspalvelut
Matkapuhelinnumero
+358 40 352 9714
Sähköposti
Address
Raisio

.

.