Perhepäivähoitajat pohjoinen

Petäsmäen/Somersojan/Kerttulan alueen hoitajat

Perhepäivähoitaja Hanna 

"Minulla on pitkä kokemus perhepäivähoitajana. Toimintaani ohjaa Raision varhaiskasvatussuunnitelma. Teen työtä kiireettömästi ja rauhallisesti. Tarjoan lapsille turvallisen ja läsnäolevan ilmapiirin. Asun omakotitalossa, jossa on leikkipiha lapsille. Teen yhteistyötä lähellä asuvien perhepäivähoitajien kanssa. Yhdessä järjestämme lapsille laulu- ja liikuntahetkiä, juhlia, retkiä sekä mukavaa yhdessäoloa puistoissa."

Perhepäivähoitaja Heljä 

"Asun omakotitalossa Kerttulassa, leikkipuiston vieressä. Lähellä on muitakin puistoja, joissa vierailemme aamupäiväulkoilun aikana, ja tapaamme muita. Käymme lasten kanssa myös mm. liikuntahallilla ja kirjastossa. Suunnittelen toimintaa varhaiskasvatussuunnitelmaan pohjautuen. Toiminnan suunnittelussa huomioin eri-ikäiset lapset ja heidän toiveensa. Pyrin liikuttamaan lapsia mahdollisimman paljon, myös sisällä. Viikoittaiset retket lähimetsään ovat parasta liikuntaa, ja samalla metsä on hieno paikka leikkiä, viihtyä, rauhoittua, innostua, tutkia ja oppia. Luontoa suojelemme kierrättämällä, kompostoimalla ja pitämällä lähiympäristöä siistinä. Tarjoan terveellistä, monipuolista kotiruokaa."

Hakinmäen alueen hoitajat

Perhepäivähoitaja Eila 

"Toimin perhepäivähoitajana omakotitalossa Raision Kallasissa. Toimintaani ohjaa Raision kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. Luemme, leikimme ja askartelemme lasten mielenkiinnon kohteiden ja vuodenaikojen mukaan. Lapsilla on tilaa leikkiä niin sisällä kuin ulkona. Ulkoilemme yhdessä lähellä asuvien perhepäivähoitajien ja heidän hoitolastensa kanssa. Ruokakasvatus on tärkeä osa päiväämme. Syömme ja maistelemme monipuolisesti erilaisia ruokia."

Perhepäivähoitaja Kaija 

"Asun omakotitalossa Tikanmaan Kallasissa. Toimin perhepäivähoitajana pitkällä kokemuksella. Haluan tarjota lapsille kodinomaista ja yksilöllisesti lasta huomioivaa hoitoa. Hoitopäivät luonani ovat leikintäyteisiä ja lapsen omatoimisuutta tukevia. Oma pihapiiri lähimetsineen tarjoaa luonnonläheisen sekä virikkeellisen ja liikuntaan kannustavan toimintaympäristön. Lisäksi vierailemme usein lähialueen leikkipuistoissa."

Päiväkodinjohtaja
Varhaiskasvatus- ja esiopetuspalvelut
Matkapuhelin
Organisaatio
Sivistys- ja vapaa-aikatoimiala
Osoite
Pasalanpuiston päiväkoti