Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat on valittu

Uutiset
Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.
Myllypellon koulu havainnekuva

Ruohosen teos on suunniteltu sijoitettavaksi koulun keskeiseen aulatilaan. Teos yhdistää kaksi nuoruuden ja oppimisen kannalta keskeistä teemaa: kognitiivisen ajattelun verkoston ja avaruudellisen ”oman universumin”, jossa nuoren identiteetti on keskiössä. Teokseen sisältyy myös osallistava osuus, jossa raisiolaisten nuorten ajatukset ja toiveet integroidaan osaksi teoksen visuaalista tarinaa.

Elina Ruohosen teos Myllypellon kouluun

Havainnekuva Elina Ruohosen teoksesta

Kallasmaan teos sijoittuu koulun piha-alueelle. Taideteos toteutuu osallistamalla ja yhteistyönä. Se koostuu noin sadasta kysymyksestä, joissa kuuluu oppilaiden ja opettajien, taiteilijan, koulun henkilökunnan ja mielellään myös oppilaiden vanhempien ääni. Teoksen ydintä ovat uteliaisuus ja kysymisen merkittävyys. Teoksessa korostuu moniäänisyys sekä eri ikäisten ja erilaisessa asemassa olevien henkilöiden kysymysten tasavertainen esillepano.

Kysymykset laserleikataan metallilevyille ja kiinnitetään koulun piha-alueen rakenteisiin. Tulevaisuudessa on mahdollista sisällyttää teokseen uusia kysymyksiä uusilta oppilailta ja koulun henkilökunnalta.

Erika Kallasmaan teos Myllypellon kouluun

Havainnekuva Erika Kallasmaan teoksesta

Myllypellon koulu rakennetaan Raisiontien ja Raisionkaaren risteyksen viereiselle peltoalueelle. Kouluun avautuu luokat 5–9, Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat.

Muokattu viimeksi
22.9.2026 9:49