Rakennusten purkutyöt käynnistyvät keskustassa

Uutiset
E18 Raision keskustan kohta -hankkeessa valmistaudutaan rakennustöiden käynnistymiseen purkamalla rakennuksia. Purkutöillä mahdollistetaan tulevien kiertoteiden toteutus kesän aikana.
Sammon talo keskustaristeyksessä.

Raision keskustan tienparannushankkeessa tavoitteena on siirtyä kesän jälkeen suunnittelusta toteutukseen. Ennen varsinaisten rakennustöiden käynnistymistä Raision keskustassa puretaan rakennuksia tunnelityömaan ohi kulkevan kiertotien alta.

Ensimmäinen purettava kohde on Sammon talo Nesteentien ja Raisiontien risteyksessä. Lisäksi puretaan yksi liikekiinteistö Soliniuksenkujalla sekä neljä asuinrakennusta Hosleniuksenkujalla.

- Urakoitsija on valittu, ja purkutyöt pyritään aloittamaan kesäkuun lopulla, hankkeen vastaava projektipäällikkö Mauri Mäkiaho Väylävirastosta kertoo.

Rakennettavan kiertotien alta poistuu käytöstä osa Tasalanaukion pysäköintipaikoista. Kiinteistöille on osoitettu korvaavat pysäköintipaikat. Hankkeen varsinaiset rakennustyöt on tavoitteena käynnistää syksyllä Nesteentien alueella.

Purettavat rakennukset keskusta.

Tiedote: Väylävirasto

lateral-image-left
Muokattu viimeksi
11.6.2026 12:54

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
E18 Raision keskusta