Valtuusto päättää strategiasta 15.9.

Uutiset
Raision kaupungin uutta strategiaa on valmisteltu laajana yhteistyönä ja tausta-aineistoa on kerätty monien kyselyiden avulla. Valtuusto päättää uuden strategian kokouksessaan 15.9.
Hortensiat Killi ja Nalli patsaan edustalla

Raision kaupungin strategiaa valtuustokaudelle 2025–2029 on valmisteltu kevätkaudelta lähtien. Uuden strategian tavoitteena on muodostaa yhteinen tahtotila ja pohja päätösten ja valintojen tekemiseen. Strategian visio tähtää vuoteen 2040 ja vision toteuttamiseen tähtäävät tavoitteet on laadittu tälle valtuustokaudelle. Tavoitteita on yhteensä 16. 

Raisio on vehreä ja turvallinen kasvukaupunki 

Strategiaa on valmisteltu yhteistyössä asukkaiden, henkilöstön, kaupunginvaltuutettujen ja sidosryhmien kanssa. Osana valmistelua on tehty erilaisia kuntalais- ja henkilöstökyselyjä. Lisäksi tietoa on kerätty eri tapahtumissa ja kokouksissa paikallisilta yhdistyksiltä ja järjestöiltä, yrityksiltä sekä kaupungin vaikuttamistoimielimiltä. Kyselyistä ja keskustelutilaisuuksista kertyvä aineisto on toiminut valtuuston strategiatyön tausta-aineistona.

Valtuusto on työskennellyt strategian parissa loppukeväästä lähtien. Elokuussa valtuustolla oli kaksipäiväinen strategiaseminaari. Sen jälkeen strategian tavoitteista oli luonnokset ja visiosta ja missiosta ja arvoista yhteinen tahtotila. Lopulliset päätökset valtuusto tekee kokouksessaan 15.9. Kaupunginhallituksen käsittely oli 9.9.

Uusina asioina strategiaan on nostettu muun muassa yhteisöllisyys ja turvallisuus. Vuoteen 2040 ulottuva visio lupaa, että Raisio on vehreä ja turvallinen kasvukaupunki. Kaupungin uudeksi missioksi esitetään puolestaan, että ”Rakennamme rohkeasti kestävää kasvua ja hyvää elämää”. 

Strategiassa huomioidaan myös lähivuosien isot rakennushankkeet ja ensi vuonna käynnistyvä Suomen suurin tieremontti. Uusina nostoina strategia huomioi myös henkilöjunaliikenteen käynnistämisen ja kotoutumisen merkityksen. 

– Raision uusi strategialuonnos jatkaa sitä vaikuttavaa kehittämistyötä, mitä Raisiossa on viime vuodet tehty. Kaupunki kasvaa vahvasti ja päiväkoti- ja kouluinvestoinneilla pääsemme tasoittamaan kasvusta johtuvaa lisätilan tarvetta. Asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvään arkeen halutaan kiinnittää jatkossakin huomiota. Kunnianhimoa osoittaa myös valtuutettujen yhteinen tahto saada henkilöjunaliikenteen edellytysten luominen strategiaan mukaan, kertoo kaupunginjohtaja Eero Vainio

Ehdotus valtuustokauden strategisiksi tavoitteiksi  

Teema: Hyvinvointi ja aktiivisuus 

  • Mahdollistamme kulttuurin, liikunnan ja ulkoilun ilon kaikenikäisille
  • Kasvatuksemme ja opetuksemme on laadukasta ja kehittyvää
  • Jatkamme merellisen Raision monipuolista kehittämistä
  • Pidämme huolen, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa

Teema: Elinvoima ja vetovoima 

  • Kehitämme joukkoliikenteen saavutettavuutta ja luomme edellytyksiä henkilöjunaliikenteen käynnistymiselle
  • Rakennamme elinvoimaisen ja turvallisen kaupunkikeskustan sekä varmistamme sujuvan liikkumisen tieremontin aikana
  • Pidämme huolen, että Raisio on haluttu paikka asua ja tehdä bisnestä
  • Toteutamme ja edistämme rohkeita kasvuinvestointeja

Teema: Osallisuus ja toimintakulttuuri 

  • Otamme asukkaat ja sidosryhmät huomioon viestinnässä, suunnittelussa ja päätöksenteossa
  • Panostamme henkilöstön osaamiseen ja hyvinvointiin
  • Luomme mahdollisuuksia kohtaamisille yhteisöllisyyden lisäämiseksi
  • Hyödynnämme tietoa tehokkaasti päivittäisessä työssä ja päätöksenteossa

Teema: Kestävä kasvu 

  • Luomme edellytykset hallitulle kasvulle ennakoivasti ja huolehdimme talouden tasapainosta
  • Kehitämme asuinalueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä ehkäisemme alueiden eriytymistä
  • Kasvatamme kaupunkia kestävyys, ekologisuus ja luonnon monimuotoisuus huomioiden
  • Meillä on helppo kotoutua
Muokattu viimeksi
10.9.2025 14:03

Asiasanat

Kaupunki ja päätöksenteko
Demokratia