Alppiruusupuiston pääkukinta on parhaimmillaan

Uutiset
Raision lukion takainen metsä muuttuu jälleen satumetsäksi, kun Alppiruusupuiston pääkukinta on käynnistynyt. Parhaimmillaan puistossa kukkii alppiruusuja juhannukseen asti.
Alppiruusuja puistossa

Alppiruusupuistossa on nyt yli 2190 alppiruusua ja eri lajeja, lajikkeita ja risteytyksiä 366. Alppiruusupuisto on istutettu pääosin talkootyönä. Puistoon voi kuka tahansa ostaa oman alppiruusun ja osallistua halutessaan myös sen istutukseen.

Puiston läpi kulkee kevyenliikenteen reittejä, joiden varsilla on useita penkkejä levähtämistä ja alppiruusujen katselua varten. Lisäksi metsässä on 1,7 kilometriä polveilevia, murskepintaisia polkuja puiston lähempää tutustumista varten.

Löydä myös hemlokit, kärhöt ja kosteikon kukkijat 

Alppiruusupuistossa on monia mielenkiintoisia kasveja ja vaihtelevia näkymiä. Puiden runkoja pitkin kiipeävien köynnöshortensioiden lisäksi alueella kukkivat pienikukalliset kärhöt sekä magnoliat. Kosteikkoalueelta löytyy muun muassa kurjenmiekkaa, rentukkaa, suopursua, kotkansiipeä ja helmisaniaista.

Alppiruusupuistossa käyskennellessä kannattaa bongata myös sirot hemlokit – kuusta muistuttavat ja monille tuntemattomat puut. Niitä on eri puolilla Alppiruusupuistoa yli kuusikymmentä kappaletta. Puistossa on myös erilaisia tuijia, kuten jättituijaa ja pensasmaisena kasvavaa koreantuijaa.

Puistoon pääsee kätevästi Fölin busseilla

Alppiruusupuisto sijaitsee Kirkkoväärtinkujan päässä. Fölin linja-autoilla 6 ja 7 pääsee lähelle puistoa. Raisiontien bussipysäkiltä puistoon on matkaa noin 600 metriä. 

Raision lukion asvaltoidulla kentällä on vierailijoille myös pysäköintitilaa. Lukion edustalta löytyvät myös yleiset sähköautojen latauspisteet.

Puistossa vierailevia palvelee Cafe Alppi, herkkusuiden kohtaamispaikka.

Tervetuloa ihailemaan Alppiruusupuiston kukkaloistoa!

Muokattu viimeksi
9.6.2025 8:14