Raision museo Harkossa avautuva Kaavaton-näyttely esittelee kotimaista nykytekstiilitaidetta

Uutiset
Raision museo Harkon kesänäyttelyssä nähdään kahdenkymmenenneljän taiteilijan nykytekstiilitaideteoksia.
Leena Illukan kirjotut muotokuvatossut

Raision museo Harkon kesänäyttelynä avautuu toukokuussa Kaavaton -näyttely, jossa on esillä kotimaista nykytekstiilitaidetta 16.5.–31.8.2025. Näyttely juhlistaa tekstiilitaiteen monipuolisuutta ja sen jatkuvaa uudistumista. Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta.

Kaavaton-näyttely haastaa pohtimaan, missä kulkee tekstiilitaiteen raja. Onko olennaisempaa materiaali vai tekniikka? Näyttelyn nimi viittaa tekstiilien kanssa työskennellessä käytettyihin kaavoihin. Kaavattomuus kuitenkin antaa vapauden luovuuteen ja tekniikoiden yhdistelemiseen. Tekstiilitaiteilijat yhdistelevät teoksiinsa usein myös muita elementtejä, kuten metallia, lasia ja paperia, jolloin tekstiilitaiteen määrittely hämärtyy. Tekstiilitaide liikkuu taiteen, käsityön ja materiaalin estetiikan rajamaila – se on yhtä aikaa perinteistä käsityötaitoa ja taiteellista ilmaisua. Esimerkiksi painokankaissa kuviot voivat olla itsenäisiä taideteoksia tai ne voivat käsitellä pop-taiteelle ominaista kysymystä toistosta ja ainutlaatuisuuden katoamisesta.

Museo järjesti vuoden 2024 lopussa avoimen teoshaun näyttelyä varten, johon osallistui kaikkiaan 116 taiteilijaa yhteensä 361 teosehdotuksella. Museonjohtaja Heli Isolehdon kuratoimaan näyttelyyn valikoitui mukaan lopulta 29 teosta 24:ltä taiteilijalta ympäri Suomen. Näyttelyn taiteilijat ovat: Noora El Harouny, Marjo Haapasalo, Lana Haga, Kaarina Haka, Lulu Halme, Niina Hiltunen, Leena Illukka, Raija Jokinen, Ritva Jääskeläinen, Helena Kaikkonen, Aino Kajaniemi, Auri Lukkarinen, Iris Kareoja, Maijariitta Karhulahti, Cia Karlsson, Sari Kemppinen, Ulla Lapiolahti, Heidi Linsén, Moosa Myllykangas, Hele Okkonen, Emmi Pakkanen, Melissa Sammalvaara, Kristiina Turtonen ja Leena Vainio.

Vuonna 2025 Raision museo Harkko viettää 25-vuotisjuhlavuottansa. Raision museo Harkko on vuonna 2000 perustettu taide-, arkeologinen - ja kulttuurihistoriallinen museo, joka toimii nykyisin kesällä 2023 avatussa uudessa näyttelytilassa Raision Kirjastotalossa. Museo on osa Raision kaupungin organisaatiota. Rautakautiselta arkeologiselta löydöltä, kupariharkolta nimensä saanut Raision museo Harkko tuottaa neljä vaihtuvaa näyttelyä vuodessa. Museon toiminnan lähtökohtana ovat Eero Rantasen säätiön taidekokoelma sekä arkeologinen aineisto ja -tutkimus.

Yleisöopastuksia joka toinen keskiviikko ja kuun ensimmäinen lauantai

Näyttelyyn järjestetään yleisöopastuksia joka kuukauden ensimmäinen lauantai 7.6. alkaen klo 12.30 sekä joka toinen keskiviikko 11.6. alkaen klo 17.30 (parilliset viikot). Lisäksi heinäkuussa keskiviikko-opastuspäivinä opastus pidetään kahdesti päivässä: ke 9.7. ja ke 23.7. klo 12.30 sekä klo 17.30. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan ja on kestoltaan n. 30 min. Opastuksille osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Tarkemmat tiedot yleisöopastuksista löytyvät Raision tapahtumakalenterista täältä.

Kaavaton –tekstiilitaidenäyttely 16.5.31.8.2025
Raision museo Harkko, Eeronkuja 2, 21200 Raisio (Raision Kirjastotalo)
Aukioloajat: ti-to klo 10–19, pe klo 10–16, la-su klo 12–15. Maanantaisin suljettu.
Poikkeusaukioloajat: ke 28.5. arkipyhäaatto, avoinna klo 10–16 / to 29.5. helatorstai, suljettu / to 19.6. avoinna klo 10–16 / pe-su 20.–22.6. juhannus, suljettu
Pääsymaksut: Aikuiset 5 €, eläkeläiset ja opiskelijat 4 €, 7–17-vuotiaat 2 €, alle 7-vuotiaat maksutta. Meillä käy myös Museokortti sekä Smartum-kulttuurietumaksut. 

Kuvan teos: Leena Illukka, Tervetuloa ja Tervemenoa, 2014-2025, käsinkirjotut muotokuvatossut 

Muokattu viimeksi
26.8.2025 10:21

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulttuuri
Museot