Mun Raisio -tapahtumaviikko

Killin markkinat Raision torilla.

Tapahtumien ja tapaamisten Raisio-päivää vietetään perinteisesti elokuun viimeisen kokonaisen viikon lauantaina. Luvassa on perinteistä markkinahumua Killin markkinoilla, monipuolisesti kädentaitoja sekä paljon musiikkiohjelmaa. 

Mun Raisio -tapahtumaviikko kerää yhteen elokuun lopun tapahtumia. Tervetuloa tapahtumiin koko perheen voimin!

Torstai 28.8.

Kerttulan Ikiliikkuja -päivä

Ikiliikkuja -päivässä kierretään Kerttulan liikuntakeskuksen aluetta järjestöjen hauskojen rastien kautta. Tapahtuma järjestetään säävarauksella klo 12–14. Kierroksen ohella tutuksi tulevat raisiolaiset järjestöt ja Kerttulan alueen liikuntamahdollisuudet. Voit valita itsellesi sopivat rastit tai kiertää kaikki läpi. Tehtävärastit sopivat kaiken kuntoisille Ikiliikkujille. Tapahtuman lisätiedot tapahtumakalenterissa

Perjantai 29.8.

Savusauna lämpimänä 

Huom! Savusaunavuorot täyteen varattu.

Krookilan kotiseutukeskuksen savusauna on lämpimänä klo 16–22. Illan aikana on varattavissa yhteensä neljä 1,5 tunnin saunavuoroa. Saunavuoron voi varata esim. perheelle tai kaveriporukalle. Saunan lämmityksestä vastaa Raisio-Seura ry. 

Vuorot varataan Raision museo Harkosta ja maksetaan etukäteen museon kassalle. Hinta 60 € / 1,5 h saunavuoro. Lisätiedot ja varausohjeet

Lauantai 30.8.

Killin markkinat

Killin markkinat järjestetään Raision torilla ja Varppeenaukiolla klo 10–14. Markkinat tarjoavat laajan kattauksen myyjiä ja näytteilleasettajia – tarjolla on käsitöitä, herkkuja, palveluita ja erilaista ohjelmaa laidasta laitaan. Tapahtuma on koko perheen elämys, jossa yhdistyvät perinteinen toritunnelma ja monipuolinen kulttuuriohjelma. Kojuissa riittää katsottavaa ja ostettavaa, mutta niiden lisäksi on myös paljon ilmaista nähtävää ja koettavaa, ilmainen lastenalue pomppulinnoineen, pärehöylä sekä isot palo- ja pesuautotkin. Järj. Raisio-keskus. 

Kaupungin Hyvinvointia yhdessä -teltalla voi tutustua ja jutella eri toimijoiden kanssa. Mukana ovat mm. työvoimapalvelut, kaupungin vaikuttamistoimielimet, järjestöjä ja kaupungin eri palvelualojen esitteitä. Tervetuloa! 

Markkinaohjelma:

  • 10.00 Markkinoiden avaus, Raisiokeskus
  • 10.05 Cubamania-tanssiesitys
  • 10.15 Jonglööri Kai Kuutamo
  • 11.00 Tangostara-kilpailu
  • 11.50 Positiivisin raisiolainen -julkistus, Turun Seutusanomat
  • 12.00 Kaupungin tervehdys, kaupunginhallituksen pj Jari Salonen
  • 12.15 Laura's Twerk Queens -esitys
  • 12.30 Tangostaran tulokset
  • 12:45 Seurakunnan tervehdys, kirkkoherra Sari Lehti
  • 13.30 Rattlers
  • 14.00 Markkinat päättyvät

Raisio-kiertoajelut 

klo 10 ja 12, lähtö keskustan Tokmannin parkkihallin edessä olevalta pikavuoropysäkiltä. Oppaina Raision ja Lounaisrannikon matkailuoppaat. Kesto noin 1,5 h. Kiertoajelulle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 

Friisilä Craft 

Käsityötapahtuma Friisilä Craft pidetään Raision taitokeskuksella ja Friisilän verstailla klo 11–15. Upeita laatulankoja, kotimaista käsityötä, työnäytöksiä ja luonnon kauneutta! Tapahtuman lisätiedot. Järj. Raision taitokeskus. 

Kaavaton-nykytekstiilitaidenäyttely

Raision museo Harkon Kaavaton-nykytekstiilitaidenäyttelyyn vapaa pääsy klo 12–15. 

  • Maksuton yleisöopastus näyttelyyn klo 12.30–13. 

Onkikilpailu

Killin Kalakerho järjestää perinteiset Raision päivien onkikilpailut Hahdeniemessä klo 9–14. 

Playan muinarit 

Koko perheen tapahtuma klo 12–00. 

  • Beach-tanssit klo 15–17
  • Playan Beach volley -turnaus 4 x 4
  • Banaaniajelua klo 12–15 > 10 €/hlö/10min
  • Pomppulinna 3 €/15min
  • Kultakurkku-karaokekisa klo 18–21
  • Kelluva kokko syttyy klo 20

Tapahtuman lisätiedot ravintola Playa del Raision Facebook-sivulla

Markkinajatkot Tanssilava Huvilinnussa 

Killin markkinoiden viralliset jatkot tanssitaan lauantaina illalla Raision Huvilinnussa klo 19–23. Tahdeista vastaa Kyösti Mäkimattila & Ajaton Sointu (liput 22 €). Tapahtuman lisätiedot järjestäjän sivuilla.  

Sunnuntai 31.8.

Raisio-kiertoajelut

klo 11, lähtö keskustan Tokmannin parkkihallin edessä olevalta pikavuoropysäkiltä. Oppaina Raision ja Lounaisrannikon matkailuoppaat. Kesto noin 1,5 h. Kiertoajelulle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 

Varsinais-Suomen museopäivä

Raision museo Harkkoon vapaa sisäänpääsy klo 12–15. Kaavaton-nykytekstiilitaide näyttely esillä viimeistä päivää! Lue lisää tapahtumakalenterista

Savusauna lämpimänä 

Huom! Savusaunavuorot täyteen varattu.

Krookilan kotiseutukeskuksen savusauna on lämpimänä klo 16–22. Illan aikana on varattavissa yhteensä neljä 1,5 tunnin saunavuoroa. Saunavuoron voi varata esim. perheelle tai kaveriporukalle. Saunan lämmityksestä vastaa Raisio-Seura ry. 

Vuorot varataan Raision museo Harkosta ja maksetaan etukäteen museon kassalle. Hinta 60 € / 1,5 h saunavuoro. Lisätiedot ja varausohjeet.  

Puuttuuko tapahtumasi listauksesta?

Voit ilmoittaa tapahtumasi Turun seudun vapaa-ajan kalenterissa. Nostamme elokuun lopun tapahtumia esille kaupungin viestinnässä. 

Materiaalipankki

Järjestätkö tapahtuman Mun Raisio -viikolla? Lataa tästä käyttöösi Mun Raisio -viikon tunnus. Tunnusta saa käyttää viikon aikana järjestettävien tapahtumien markkinoinnissa.

Verkkoversiot:

Painoversiot: