Leiriuutiset

Kuvassa on kesärannan leirikeskuksen ranta

Ensimmäinen päiväleiri päättyy tänään, siispä on hyvä aika kertoa leiriviikon tapahtumista! Maanantaina leiripäivä alkoi aurinkoisissa merkeissä ja päivän aikana ulkoiltiin lämpimässä säässä. Leiriläiset olivat heti aamusta energisiä nähdessään uudet ystävänsä ja leirin ohjaajat. Alkuviikosta tehtiin myös leiripinssit, joista löytyi oma nimi sekä ryhmä, jossa leiriläiset puuhastelivat leirin ajan.

Leirillä oli myös vapaa-aikaa, jolloin jokainen sai tehdä mieluista asiaa muiden leiriläisten kanssa. Tekemistä olikin paljon, mm. Jalkapallo, sulkapallo, piirtäminen, kiipeilyteline, hämiskeinu, hulavanteet sekä itse liidulla tehdyt haastavat hyppyruudut.

Ruoka piti lapset energisenä läpi päivän ja se kyllä näkyi. Välipalalla sai jopa pizzaa, josta moni yllättyi. Tiistaina askarreltiin ohjaajien johdolla- avaimenperiä, joista tuli kerrassaan upeita. Päivä päättyi taas iloisissa merkeissä, leiriläiset jäivät odottamaan kovin seuraavaa leiripäivää ja sen ohjelmaa.

 

Kolmas leiripäivä alkoi epävakaissa merkeissä sään osalta. Leiriläiset olivat jälleen super-latautuneita ja valmiita uuteen päivään.

Aamupäivällä leiriläisillä oli jälleen vapaa-aikaa omien lempipuuhiensa parissa. Vapaa-aikaa oli myös mahdollista viettää uiden, mutta vesipetoja ei toistaiseksi joukosta löytynyt.

Jalkapallokentällä nähtiin jälleen kovat kamppailut, voittajasta ei kuitenkaan koskaan päästy yhteisymmärrykseen. Osa leiriläisistä vietti vapaa-aikaansa rannalla tehden hiekkaleikkejä ja nauttien hämiskeinun kovasta kyydistä. Ruokailun jälkeen oli edessä viralliset leiriolympialaiset, joissa leiriryhmät kisaavat erilaisissa pisteissä voitosta. Lajeissa testattiin leiriläisten tarkkuutta ja tasapainotaitoja. Frisbeet, ankat ja pingispallot saivat kyytiä leiriläisten taistellessa olympialaisten voitosta. Voittajakin kai selvisi, sitä voi käydä tutkimassa nuorisopalveluiden somessa. Monen leiriläisen mielestä leiriolympialaiset oli leirin kohokohta, sillä onhan kisaaminen aina hauskaa varsinkin kun on mahdollisuus voittaa jokin palkinto.

Leiri-olympialaisten jälkeen vapaa-aikana suuressa suosiossa oli hulavanteet ja niiden kanssa tehtävät temput.

Päivän lopuksi välipalan kautta bussiin, jonka jälkeen leiriläiset jäivät jälleen kerran odottamaan kuumeisesti seuraavaa leiripäivää.



Perjantaina ohjelmassa oli vielä tavallisten leiripuuhien lisäksi palkintojen jako erinäisistä leirin aikana tehdyistä puuhista, ja taidettiinpa lähteä kotiin maha täynnä jäätelöä.



Kuulostaako mukavalta? Jos vastasit kyllä, kannattaa lähteä mukaan ensi vuonna!