Lasten ja perheiden liikunta
Menoa muksuille -tapahtumat 2025
Menoa muksuille -tapahtumissa varhaiskasvatus- ja alakouluikäiset lapset perheineen voivat liikkua ja temppuilla yhdessä. Esillä on erilaisia liikuntavälineitä, jotka kutsuvat leikkiin ja pelailuun, myös soveltavan liikunnan välineitä. Menoa muksuille -tapahtumat ovat valvottuja, mutta ei ohjattuja. Lapset liikkuvat yhdessä huoltajan kanssa. Ei ilmoittautumista.
- Sisäliikuntatapahtumat sunnuntaisin 26.1.-6.4. (ei toimintaa viikolla 8)
- klo 9.30–11 Kuloisten koulun liikuntasalissa, Keskitie 38
- klo 14–15.30 Tahvion koulun liikuntasalissa, Isovuorentie 7
- Ulkoliikuntatapahtumat neljänä sunnuntaina
- 27.4., 4.5., 18.5. ja 25.5.
- klo 9.30–11 Tikanmaan koulun pihalla, Kapponkatu 15
Tyttöjen rymyryhmä
Maksuton aikuinen-lapsi liikuntaryhmä.
Rymyryhmä on tarkoitettu 4–5-vuotiaille tytöille, jotka haluavat rohkeutta osallistua vauhdikkaisiin liikuntaleikkeihin ja -peleihin. Ryhmässä harjoitellaan välineenkäsittelytaitoja, vahvistetaan liikkumistaitoja ja saadaan varmuutta liikuntaleikkeihin osallistumiseen. Lapset osallistuvat yhdessä isän, äidin tai muun huoltajan kanssa. Osa tunneista pidetään ulkona.
Ryhmän alussa ja lopussa toteutetaan yksilölliset haastattelut, jossa selvitetään toiminnan vaikuttavuutta lapsen liikkumiseen. Huomioithan, että ilmoittautumalla mukaan, sitoudut haastatteluihin.
- Torstaisin 23.1.–22.5.2025 klo 17.00–18.00. Ihalan koulun liikuntasalissa, Konsantie 16.
- Ilmoittautuminen 7.1. klo 8.00 alkaen
Lapsiperheiden palloiluvuoro
Ohjatuissa palloiluvuoroissa perheet voivat pelata ja leikkiä yhdessä ohjaajan opastuksella. Vuoroilla tutustutaan erilaisiin liikuntavälineisiin ja -lajeihin. Toiminta sopii kaikenikäisille lapsille, ja lapset liikkuvat yhdessä aikuisen kanssa. Tunneilla huomioidaan erilaiset liikkumistaidot. Pelit ja leikit sovelletaan kaikille sopiviksi.
- Keskiviikkoisin 29.1.–28.5.2025 klo 17.30–18.30. Kuloisten koulun liikuntasalissa, Keskitie 38. (Viikolla 8 ei ole vuoroa)
Palloiluvuoro on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua.
Perheliikuntakoutsi
Palvelu on tarkoitettu edistämään raisiolaisten perheiden hyvinvointia.
Varaa maksuton aika liikuntakoutsilta kun:
- haluat löytää lapselle tai perheelle yhteisen harrastuksen
- haluat vinkkejä liikkumisen lisäämiseen
- haluat kuulla Raision eri liikunta ja ulkoilumahdollisuuksista.
Varaa aika: Paula Wärnström
Pelaa, leiki ja retkeile – välineet saat lainaan Tikken nuorisotalolta
Retkeily- ja liikuntavälineitä voi lainata liikunta- ja nuorisopalveluilta. Lainaus tapahtuu omilla yhteystiedoilla. Laina-aika on 1 viikko. Välineiden nouto sopimuksen mukaan.
Välinetiedustelut ja -varaukset sähköpostilla. Lähetä viesti osoitteeseen: lainavalineet@raisio.fi.
Lainattavana on:
- Lasten ja aikuisten lumikenkiä (koosta 25 alkaen)
- Lasten luistelutukia (2kpl), lainattavissa ulkojääkentille.
- Snow Comfort -kelkka (2kpl) yleisöluisteluvuoroille.
- Liikuntavälinekasseja (3kpl)
- Lasten retkireppuja sisältäen mm. kiikarit, luuppeja… (3kpl)
- Frisbeegolf laukkuja kiekkoineen (2kpl)
- Lapsenkantorinkka (lapsen paino max. 22 kg)
- Retkeilyvarusteita:
- mm. rinkkoja, retkireppuja, telttoja, telttapatjoja, trangioita, kasattavia laavuja
- Lasten pelastusliivejä
Puolijoukkuetelttoja on lainattavissa puutyöpajalta, Alhaistentie 7.
Lainauksesta vastaa Pasi Hanka p. 040 5805974
Tutustu tarkemmin lainattaviin välineisiin
Raision retkikartta perheille
Tutustu Raision monipuolisiin liikkumismahdollisuuksiin retkikartan avulla. Kartasta löydät mm. leikkipaikat, ulkoilureitit, pulkkamäet ja jääkentät.
Tutustu kotiympäristöön tai lähde seikkailemaan ympäri Raisiota! Tiesitkö, että Leijapuistoa lukuun ottamatta päiväkotien pihoille voi mennä leikkimään klo 17 jälkeen? Kohteiden tarkemmat sijainnit löydät puistot ja ulkoilualueet -sivulta. Karttoja jaetaan neuvolasta, kirjaston palvelupisteeltä sekä liikunta- ja nuorisopalveluista. Kartan tulostettavan version löydät tämän sivun alalaidasta.
Ulpukan uimakoulut
Uintikeskus Ulpukka järjestää eritasoisia uimakouluja lapsille. Tutustu tarjontaan!
Yleisöluisteluvuorot Kerttulassa
Raision jäähalleissa on raisiolaisille tarkoitettuja vapaita yleisövuoroja syyskuusta toukokuuhun. Koulujen syys-, joulu- ja talviloman aikaan järjestetään lisävuoroja – seuraa ilmoituksia liikunnan ajankohtaista-palstalla! Katso aikataulut ja lue lisää yleisöluisteluvuoroista.
Urheiluseurojen tarjonta
Raisiossa toimii useita urheiluseuroja, jotka järjestävät ohjattua liikuntaa lapsille ja nuorille. Täältä löydät seurojen tiedot. Raisiolaiset seurat.