Viiva luo maailman -kokoelmanäyttely esittelee piirustustaidetta 1900-luvulta

Uutiset
Raision museo Harkon kokoelmanäyttelyssä esillä aiemmin näkemättömiä teoksia.
Kuvassa Arto Pennasen kaksi teosta: vasemmalla Arto Pennanen, Hvitträsk pohjoisesta, 1971, piirustus. Oikealla Omakuva, 1972, piirustus. Teokset ovat Raision museo Harkon Eero Rantasen säätiön kokoelmasta.

Raision museo Harkon vuoden 2026 toisena näyttelynä nähdään Viiva luo maailman -piirustustaidenäyttely, joka on esillä 6.3.–10.5.2026. Näyttelyssä nähdään useita teoksia Eero Rantasen säätiön kokoelmasta, jotka ovat ensimmäistä kertaa esillä yleisölle museon 25-vuotisen historian aikana. Näyttelyn on kuratoinut taidehistorioitsija HuK Alina Armanto.

Näyttely nostaa piirustustaidetta esille omana arvokkaana taiteenlajinaan. Piirtäminen on yksi vanhimmista taiteen tekemisen sekä kommunikoinnin tavoista. Piirustus mielletään länsimaissa yhdeksi taiteen päälajeista, kun taas joissain kulttuureissa sitä ei ole erotettu esimerkiksi maalauksesta erilliseksi omaksi lajikseen. Näyttelyssä nostetaan esille eri näkökulmia piirustustaiteesta sekä sen eri alalajeja. Näyttelyn teokset ajoittuvat 1900-luvulle.

Harkon museotoiminnan lähtökohtana on ollut Eero Rantasen (1923–2002) kartuttama n. 2500 teoksen taidekokoelma. Eero Rantasen säätiön kokoelma on muodostunut vuosikymmenien kuluessa kamarineuvos Eero Rantasen kiinnostuksesta taiteeseen. Taiteilijoista Rantasta kiinnostivat enemmän kuvanveistäjät ja piirtäjät kuin taidemaalarit. Kokoelman teoksissa korostuu viehtymys viivan käyttöön ja piirustuksellisuuteen, mikä näkyy myös kokoelman grafiikkapainotteisuudessa. Rantasen mukaan suomalaiset eivät olleet tottuneet pitämään piirroksia taiteena, vaan taide miellettiin ensisijaisesti tauluiksi ja nimenomaan maalauksiksi. 

Näyttelyyn järjestetään yleisöopastuksia

Näyttelyyn järjestetään säännöllisesti puolen tunnin yleisöopastuksia joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) sekä joka kuukauden ensimmäinen lauantai. Yleisöopastus sisältyy pääsylipun hintaan. Lisätietoa yleisöopastuksista museon kotisivuilta ja Raision tapahtumakalenterista.

Yleisöopastukset:
la 7.3. klo 12.30–13.00
ke 18.3. klo 17.15–17.45
ke 1.4. klo 17.15–17.45
ke 15.4. klo 17.15–17.45
ke 29.4. klo 17.15–17.45
 

Viiva luo maailman -piirustustaidenäyttely 6.3.–10.5.2026
Raision museo Harkko, Raision Kirjastotalo, Eeronkuja 2, 21200 Raisio
Avoinna: ti–to klo 12–18, pe klo 12–16, la-su klo 11–14. Maanantaisin museo on suljettu.
Poikkeusaukioloajat museon kotisivuilla www.raisio.fi/harkko .
Pääsymaksut: Aikuiset 5 €, eläkeläiset ja opiskelijat 4 €, alle 18-vuotiaat maksutta. Meillä käy myös Museokortti ja Epassi-maksut. 

Kuvan teokset: vas. Arto Pennanen, Hvitträsk pohjoisesta, 1971, piirustus. Oik. Arto Pennanen, Omakuva, 1972, piirustus. Raision museo Harkko, Eero Rantasen säätiön kokoelma. 

Muokattu viimeksi
26.2.2026 11:26

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulttuuri
Museot