Hulvelankadun katupuuarboretum

Sijainti kartalla

Hulvelankadun puusto uusittiin 2024-25. Kolmesataa metriä pitkän kadun varteen on istutettu 26kpl erilaista puuta, joiden lehtimuoto, kukinta, kasvutapa ja syysväritys ovat todella vaihtelevia ja mielenkiintoisia.

Pylväsmäisiä tammia ja vaahteroita

Raisiontien alkupäässä sijaitsee kartiotammi ('Quercus robur 'Fasticiata Koster'), jolla on tummanvihreä, kiiltävä lehdistö. Sen pystykasvuiset versot muodostavat tiiviin, pilarimaisen latvuksen.

Seuraavana on pilarimainen niverävaahtera (Acer campestre ’Green Column’), jonka oksat kasvavat rungosta noin 30° kulmassa muodostaen siten pylväsmäisen kruunun. Pylväsmäisellä niverävaahteralla on kaunis keltaruskea syysväri.

Ryhmän viimeisenä on pilarimainen pylväsotatammi (Quercus palustris ’Green Pillar’), jonka lehti on syvään liuskainen ja syysväri kirkkaan punainen.

Siroja tuomipihlajia

Hulvelankadun haaroittuessa Klemelänkadulle, talon edustalla on arnoldintuomipihlaja (Amelanchier grandiflora ’Robin Hill’), jonka nuput ovat vaaleanpunaiset ja pienet valkoiset kukat muodostavat hennon pilvihattaran. Samaa sukua oleva sirotuomipihlajat (Amelanchier laevis fk ’Bäcklösa’ E) ja (Amelancier laevis 'Snowflakes') kasvavat suureksi pensaaksi tai pikkupuuksi. Ne kukkivat keväällä runsaasti valkoisena kukkaryöppynä ja samoihin aikoihin kuparinväriset lehdet avautuvat silmuista. Sirotuomipihlajat tekevät pienet mustat marjat ja niillä on hieno punakeltainen syysväri.

Kadun varressa kasvaa myös kaunis kriminlehmus (Tilia x euchlora), jonka alaoksat ovat hieman riippuvat. Sen kiiltävät vihreät lehdet saavat keltaisen syysvärin. Kriminlehmuksella on hyväntuoksuinen viuhkokukinto, joka houkuttelee perhosia ja kimalaisia vierailulle.

Monenlaisia pilaripuita

Kapeat pilaripuut jatkuvat kadun varressa. Kirsikkaluumu (Prunus ceracifera ’Crimson Pointe’) on myös pylväsmäinen ja sen valkoiset kukat puhkeavat keväällä, yleensä ennen lehtiä. Kukat muistuttavat tavallisia luumun kukkia ja välittömästi niiden jälkeen punertavan violetit lehdet tulevat esiin. Lehdet muuttuvat myöhemmin tumman violetiksi ja myös rungon kuori on melkein musta.

(Crataegus monogyna 'Stricta') on tylppöorapihlajan pylväsmäinen muoto, jonka oksat roikkuvat hieman myöhemmällä iällä. Syvään liuskoittuneet lehdet ovat tummanvihreitä ja muuttuvat syksyllä keltaisiksi. Tuoksuvat, valkoiset kukat ovat perhosten ja mehiläisten suosiossa. Syksyllä tylppöorapihlajaan kehittyy pienet punaiset marjat, jotka maistuvat linnuille.

Kerrostalojen sisäpihalle johtavan tien varressa on kaksi pylväsvalkopyökkiä (Carpinus betulus ’Lucas’). Niillä on kapea pilarimainen latvus, joka pyöristyy vanhemmiten munan muotoiseksi. Oksat kasvavat tiiviisti ja niiden väri muuttuu syksyllä ruskeankeltaisesta kullankeltaiseksi. Kuihtuneet lehdet voivat pysyä puussa koko talvikauden.

Hulvelankadun puurivistöä jatkaa laavapihlaja (Sorbus alnifolia), jonka upea oranssinpunainen syysväri ja pienet pitkulaiset marjat eivät jää huomaamatta. Laavapihlaja on kotoisin Itä-Aasian tuliperäisiltä alueilta. Lehtien muoto on poikkeuksellinen pihlajien joukossa, tummat, kiiltävät lehdet muistuttavat lähinnä pyökin lehteä ja sijoittuvat viehättävästi oksistoon. Valkoiset kukat ovat hyönteisten suosiossa.

Japanilainen kirsikka (Prunus ’Umineko’) on pylväsmäinen kirsikka, jonka nimi tarkoittaa merilokkia. Valkoiset kukat ovat halkaisijaltaan 2,5cm ja ne ovat oksistossa kahden tai kolmen kukan ryhmässä. Lehdet ovat n. 7cm pituisia ja ne värittyvät syksyllä kauniin oranssista punertavan violettiin. Umineko on Prunus incisan ja Prunus serrulata var. speciosan risteytys, joka kehitettiin 1920-luvulla.

Seuraavaksi puurivissä on pylväsmäinen punavaahtera (Acer rubrum ’Scanlon’), jolla on kapea latvus ja harmaa runko. Sen 10cm lehti on kiiltävän vihreä ja lehden alapuoli sinivihreä. Punavaahteran punaiset kukat ilmestyvät ennen lehtiä ja ne ovat hyönteisten mieleen. Ruskan aikaan puu värittyy purppuran ja oranssin sävyihin.
 

Englannissa 1920-luvun alussa syntynyt kirsikka (Prunus ’Spire’) on P. sargentiin siemenestä. Toinen vanhemmista on mahdollisesti P. x yeodensis, yoshinonkirsikka. 'Spire' kasvaa pilarimaiseksi, joka myöhemmin levenee taipuvien alaoksien ansiosta. Nuoret lehdet ovat alussa pronssin värisiä muuttuen myöhemmin vihreäksi. Alkukeväällä tummanpunaisista nupuista avautuvat vaalean pinkit kukat, joiden halkaisija on n. 3cm. Syysväri vaihtelee purppuranpunaisesta punaiseen.

Japanissa luonnonvaraisena esiintyvällä omenapuulla (Malus tsconoskii) on enemmän koristeelliset lehdet kuin merkittävät kukat tai hedelmät. Puu kasvaa pilarimaisesti ja sen huomattavan suuret lehdet saavat upean syysvärin. Keltaisen, oranssin, helakanpunaisen ja violetin sävyinen ruska on todellinen katseen vangitsija. Talviset silmut ovat ruskeanpunaisia ja kiiltäviä. Keväällä nuoret lehdet ovat lähes valkoisia, täysikasvuisena lehden alapuoli jää vaaleanharmaaksi.

Hulvelan pääsisäänkäynnin edustalla on kolme pylväsmäistä rusokirsikkaa (Prunus sargentii ’Rancho’). Lajike on lähtöisin amerikkalaisen Scanlonin taimitarhalta vuodelta 1961. Ranchon oksat nousevat jyrkästi ylöspäin ja muodostavat maljamaisen latvuksen. Runsas vaaleanpunainen kukinta erottuu kauniisti kevään pronssinvihreitä lehtiä vasten. Puun kuori on punertavan ruskea ja syysväri liekehtivän punainen.

Pääsisäänkäynnin edustalla on myös hopeapihlaja (Sorbus incana), jonka alkuperä on Upsalan kasvitieteellisestä puutarhasta vuodelta 1901. Puulla on säännönmukainen, kartiomainen latvus. Hopeapihlajan liuskattomat lehdet ovat sahalaitaiset ja harmaanvihreät. Lehden alapuoli on hopean vaalea. Kukat ovat valkoiset, marjat oranssinpunaiset ja syysväri upean punakeltainen.

Lintujen ja hyönteisten ruokapöytä

Schmittin kirsikka (Prunus x schmittii) on Prunus canescensin (harmaalehtikirsikka) ja Prunus aviumin (makeakirsikka) risteytys. Se on nopeasti kasvava puu, jolla on kapea ja kartiomainen kasvutapa. Mahonginruskea kuori on kiiltävä ja siinä on poikittaisia korkkihuokosia. Vaaleanpunaiset kukat tuottavat runsaasti siitepölyä ja ovat pölyttäjien suosiossa. Kirsikan pienet punaiset luumarjat maistuvat linnuille. Syksyllä lehdet värittyvät kauniin oranssinkeltaiseksi.

Tuurenpihlaja (Sorbus ulleungensis Legend E) on kotoisin Japaninmeren saarelta, joka sijaitsee 120km päässä Korean rannikosta. Nimensä tuurenpihlaja sai ruotsalaisen kasvitieteilijän Tor Nitzeliuksen mukaan, joka toi kasvin Ulleungin saarelta vuonna 1976. Sorbus ulleungensis nimettiin uudeksi lajiksi vuonna 2014. Aikaisemmin markkinoilla on ollut tuurenpihlajan ’Dodong’- lajike, mutta äskettäin on lanseerattu tämä sisarlajike ’Legend’, joka on samasta siemenerästä edellisen kanssa. Nimi kuvastaa tuurenpihlajan löytäjää, Tor Nitzeliusta. Legendin marjat ovat pyöreitä ja väriltään oransseja, kun taas Dodongilla on punaisemmat ja pisaran muotoiset marjat. Legendillä on myös hallitsevampi päärunko ja lehdet puhkeavat keväällä myöhemmin. Myös tuleentuminen on aikaisempaa, jolloin se lisää sen talvenkestävyyttä.

(Malus baccata ’Columnaris’) on pilarimainen marjaomenapuu, jonka latvus on erittäin tiivis ja kapea. Keväällä oksat täyttyvät valkoisilla tuoksuvilla kukilla. Pieni marja muuttuu keltaiseksi ja säilyy pitkälle talveen. Lehdet värittyvät syksyllä keltaisen ja oranssin sävyihin, osan ollessa vielä vihreitä.

Keskuspuistoon johtavan kävelytien varressa on metsävaahteran pilarimainen muoto (Acer platanoides 'Trumf' E). Sen klooni 'Trumf 'E on kotoisin Gävlen asuinalueen katuistutuksesta, jossa se on ollut 1940-luvulta lähtien. Sen todellista alkuperää ei tunneta. 'Trumf' E kasvattaa hitaasti tiiviin, pylväsmäisen latvuksen, joka parhaimmillaan nousee kymmeneen metriin. Syksyn ruskassa on oranssia, punaista ja keltaista väriä.

Kävelytien varressa on myös kaunislehtinen unkarintammi (Quercus frainetto), joka on kotoisin Balkanin vuoristosta, Etelä-Italiasta ja Luoteis-Turkista, jossa se voi kasvaa jopa 1000m korkeudessa. Kiiltävät, syväliuskaiset ja jäykät lehdet voivat olla jopa 20cm pitkiä.

Orapihlajia ja vaahteroita

Hulvelankadun päässä on mustamarjaorapihlaja (Crataegus douglasii), joka kasvaa kauniiksi runkopuuksi ja sillä on hieno viininpunainen syysväri. Alkukesällä oksisto peittyy hetkeksi valkoisiin kukkiin. Oksissa on tanakat lyhyet oraat ja punaiset marjat muuttuvat syksyllä mustiksi. Mustamarjaorapihlaja on kotoisin Yhdysvaltojen ja Kanadan länsiosista.

Helmiorapihlajan (Crataegus x mordenensis ’Toba’) kukkanuput ovat pyöreän helmimäiset ja kerrotut valkoiset kukat muuttuvat myöhemmin vaaleanpunaisiksi. Pieni puu on vartettu yleensä aitaorapihlajaan. Toba on jalostettu Mordenin tutkimusasemalla Kanadassa.  

Viimeisenä kadun päässä on freemaninvaahtera (Acer x freemanii ’Autumn Blaze’), Se on saanut nimensä kasvitieteilijä Oliver Freemanilta, joka risteytti punavaahteran (A.rubrum) ja hopeavaahteran (A. saccharinum) Yhdysvallan kansallisessa arboretumissa vuonna 1933.  ’Autumn Blaze’ on alkuperäisen risteytyksen lajike, joka on löydetty 1960-luvun lopulla Jeffersin taimitarhalta Yhdysvalloista. Se kasvaa nopeasti pyramidimaiseksi, korkeaksi ja kapeaksi puuksi, jonka syysväri on liekehtivän punainen.

Parkkipaikan kiveysalueella puurivistön päättää pylväsmäinen punavaahtera (Acer rubrum ’Scanlon’).