Postitien tarina esillä Raision kaupungintalon Galleriassa

Uutiset
Raision kaupungintalon Galleriassa on esillä helmikuun ajan Suuren Postitien historiaa Vehmaalta Mynämäkeen kulkevalta osuudelta.
Maalaus. Marita Katariina Ojalan teos, Kylä ja joki.

Raision kaupungintalon Galleriassa nähdään helmikuussa kuvitettu tarina Suuren Postitien varrelta Vehmaan Vinkkilästä Mynämäen Korvensuuhun. Näyttelyssä esillä oleva tarina ja kuvat sijoittuvat vuoteen 1753 ja kuvitteellisen Uotin postitilan postirenki Andersin työpäivään. Tarina ja reitti ovat Vehmaan kotiseutuyhdistyksen ja vehmaalaisen SA-Int Maanpuolustusmuseon käsialaa. Maalaukset ovat puolestaan taiteilija Marita Katariinan tekemiä. Postitie tutuksi -hanke sai vuonna 2025 EU:n maaseuturahoitusta Leader Ravakalta.

Suuri Postitie on kulkenut Turusta Tukholmaan jo keskiajalla, mutta 1600-luvulla siitä tuli virallinen postitie. Postitiestä on kirjoitettu kirjoja ja sen historia on aina kiinnostanut sekä tien varrella asuvia että matkailijoita. Postitien Vehmaalla ja Mynämäellä kulkevaan osuuteen voi tutustua kahden digitaalisen reitin avulla. Digitaaliset reitit kertovat Suuren Postitien historiasta ja sen varrella olevista palveluista tänä päivänä.

Näyttelyn toteuttajina ovat toimineet Vehmaan Museot ry, Sa-Int Maanpuolustusmuseo ry sekä Mynämäen seudun oppaat ry. 

Suuri Postitie 1753 – kuvitettu tarina -näyttely 3.–26.2.2026
Raision kaupungintalon Galleria, Nallinkatu 2, 21200 Raisio
Avoinna: ma–pe klo 8.15–16 
Gallerianäyttelyt ovat yleisölle maksuttomia. 
Digitaalisen reitin löydät osoitteesta: https://emuseo.fi/vehmaamynamaki/fi 

Kuva: Marita Katariina Ojala, Kylä ja joki. 
Turkulainen taiteilija Marita Katariina on kuvittanut Suuri Postitie 1753 -näyttelyn.

Muokattu viimeksi
29.1.2026 11:17

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulttuuri
Museot